Uutiset
Tekstuaalitieteiden ja tieteellisen editoinnin alan monitieteinen tutkijaverkosto Variantti järjestää XV vuosikollokvionsa Jyväskylän yliopistossa, Musica (M), Boombox, perjantaina 16.2.2024 teemalla Filologian jäljillä. Kollokvio on avoin kaikille kiinnostuneille. Kollokvion organisoijana toimii SKS:n Variantti-verkosto sekä apuvoimat Jyväskylän ja Turun yliopistoista
Ruotsalaisuuden päivää vietetään 6.11. Tässä on ruotsin- ja suomenkielisiä materiaaleja, jotka soveltuvat itsekseen tehtäväksi tai luokassa opiskeltavaksi.
Kristiina Skinnari sai Kielikampuksen hyväksi tekemästään työstään vuosittain myönnettävän kunniakirjan. Skinnari on ollut keskeinen toimija Kielikampuksen toiminnassa siitä saakka, kun hän siirtyi yliopistoon väitöskirjatutkijaksi.
IKI-hanke (Innovatiivisen kielikasvatuksen kartta ja kompassi) julkaisee uuden podcast-sarjan, jonka teemat liittyvät kielikasvatukseen, monikielisyyteen, kielikasvatuksen käytänteisiin sekä tulevaisuuden kielikasvatukseen.
Arviointiosaamisen päivittäminen eli ARVO on Jyväskylän yliopiston Kielikampuksen järjestämä koulutuskokonaisuus, jossa syvennytään kolmeen arvioinnin teemaan: formatiiviseen, summatiiviseen sekä suullisen kielitaidon arviointiin.
Kiitos aktiivisesta auttamisesta pandemiavuonna!