Opetusharjoittelussa Aurinkorannikolla

Suoritin aineenopettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvan soveltavan opetusharjoittelun Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa tammikuun 2013 aikana. Halusin harjoitella ulkosuomalaisessa koulussa,  koska olen kiinnostunut kansainvälistymisestä. Olen aiempien työ- ja opiskelukokemusteni aikana ulkomailla törmännyt jos jonkinlaisiin kulttuurien välisiin törmäyksiin. Aurinkorannikon suomalainen koulu toimii Suomen perusopetuslain alaisena yksityiskouluna ja opetusta järjestetään perusopetuksen luokilla 1-9 sekä lukiossa. Tästä syystä koulumaailman sopeutuminen toisaalta suomalaiseen lainsäädäntöön ja toisaalta espanjalaiseen kulttuuriin tuntui jännittävältä vaihtoehdolta.

Ennen harjoittelun aloittamistani perehdyin tietenkin tähän jonkin verran kyseenalaistakin julkisuutta saaneeseen kouluun median kautta. Olin hyvin utelias näkemään, millä tavalla koulun hallinnosta ja käytänteistä liikkuneet puheet näkyvät koulun arjessa – tai näkyvätkö kohu koulun tavoista ja taloudesta tai niiden kritisointi ylipäänsä ulkopuolelle.

Kaikkiin esittämiini kysymyksiini koulusta ja sen arjesta vastattiin hyvin avoimesti ja ystävällisesti. Monet henkilökunnan jäsenet kertoivat omista näkemyksistään koulua riepotelleiden kohujen suhteen, mutta poikkeuksetta neutraaliin ja keskustelevaan sävyyn, eikä keskusteluissa ollut syyttelyn tai huonon ilmapiirin sävyä. Useat opettajat kertoivat minulle myös omasta urapolustaan ja päätymisestään Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun. Oli todella mielenkiintoista kuulla, millä tavalla ihmiset olivat päätyneet Fuengirolaan töihin!

Vaikka koulu on melko suuri ja henkilökuntakin jakautunut peruskoulun ja lukion eri toimipisteisiin, ilmapiiri kaikkialla oli hyvin helposti lähestyttävä ja ystävällinen kaikkialla. Kouluruokana oli välillä Suomeen verrattuna eksoottisempiakin makuja ja kerran viikossa tarjolla oli kaikkien herkkua, ruisleipää. Fuengirolassa asuu paljon pohjoismaalaisia ja koulussa oli käsinkosketeltava yhteisöllisyyden tunnelma ulkosuomalaisten kesken. Monikielisyys, monikulttuurisuudesta puhumattakaan, oli niin läsnäolevan päivänselvää ja käsinkosketeltavaa, että oli hyvin vaikeaa kuvitella ketään esimerkiksi kiusattavan alkuperän vuoksi.

Kolmessa viikossa tunsin saaneeni jo aika paljon tuntumaa koulun tapoihin ja rytmiin. Oli mukavaa, miten avuliaita opettajat olivat esimerkiksi opastamaan kaupungissa liikkumiseen ja antamaan neuvoja lähiympäristön mielenkiintoisista tapahtumista. Tunsin oloni todella tervetulleeksi henkilökunnan joukossa. Kävin mm. erään koulun opettajan kanssa lähellä olevassa kaupungissa Málagassa ja muutaman opettajan kanssa vaellusretkellä vuoren rinteellä sijaitsevassa Mijaksen kaupungissa.

colegio-finlandes_Matleena5

Aurinkorannikon suomalainen koulu Espanjan Fuengirolassa

 

Avainsanoina kielen opettaminen, kielten opiskelu, koulumaailma