Kirjoitus on ilmestynyt Keskisuomalaisen Kielenkiintoista-palstalla 26.3.2013
Tietäisittekö, milloin ja miksi suomalaiset ovat alkaneet ”nukkua pommiin”, joka viitaa pahaenteisesti uneen, josta ei enää herätäkään! Sanontahan alun perin kuuluu, että ”nukutaan PONNIIN”, elikkä pois raiteiltaan.
Nimimerkki: ihmettelee myös eräs pilkunviilaaja
Sanonnan alkuperä on sellaisissa ruotsin kielen ilmaisuissa kuin ”kasta bom”, skjuta bom” ja ”bomma” jotka tarkoittavat ohi heittämistä tai ampumista, virheen tekemistä tai epäonnistumista. Alun perin kyse ei siis ole ollut räjähtävästä pommista, joka on ruotsiksi ”bomb”.
Suomen kielen etymologinen sanakirjan mukaan sanonta ”nukkua pommiin” tai ”mennä pommiin” on tunnettu ympäri Suomea, mutta sanakirja mainitsee myös muodon ”ponniin”. Tietoja on muun muassa Vihdistä, Sysmästä, Hartolasta, Kangasniemeltä, Kalajoelta ja Rovaniemellä. Ehkäpä joku niistä on pilkunviilaajankin kotipaikka.
Vesa Jarva, suomen kielen yliopistonlehtori
Minua ärsyttää kun toimittajat ja muut käyttää TAVALLAAN sanaa niin paljon puheessaan. Minusta se vesittää koko sanoman jos sitä käyttää liikaa. Mitä mieltä olette? Samoin kuin käytetään sanaa IKÄÄNKUIN liikaa. Mitä se oikeastaan tarkoittaa ja voiko käyttää jotain muuta sanaa sen tilalla?
Pekka Valkonen
Ehkä noissa ilmauksissa kysyjää ärsyttää erityisesti se, että niillä voidaan epämääräistää sanottua: ”tämä on melkein näin, mutta ei välttämättä ihan”. Nykyään ihmiset mahdollisesti aiempaa enemmän käyttävät tällaisia ”takaportteja” eivätkä sano ihan varmaksi useitakaan asioita. Ärsyttäminen, kuten muutkin tunteelliset reaktiot kieleen ovat hyvin tavallisia. Vastausta ärsytykseen joutuu etsimään yhtä lailla kielellisistä ilmiöistä, kyseisestä puhujasta kuin kuulijastakin. Kielen ärsyttävyyttä, siis sitä, miten ihmiset erilaiset kielen ilmiöt kokevat, ei ole tutkittu kovin paljon – joskin tällainen havaintotutkimuksen suuntaus on tällä hetkellä nousemassa kielentutkimuksessa.
Mia Halonen ja Helena Mackay, Soveltavan kielentutkimuksen keskus
Minun korva sairastaa pahasti kun ylen toimittajat ovat ottaneet tavaksi sanoa kellon aikaa esimerkiksi ”viittä yli kymmenen”. Eikö sen pitäisi olla viisi yli kymmenen ja vastaavasti minun korva käskee sanoa, että viittä vaille kymmenen. Olenko väärässä?
Kysyy Pekka Isomäki Keuruulta
Pekka Isomäen lisäksi Matti Niemelä sekä nimimerkki Kielikello kysyvät samasta asiasta. Tämä on kiinnostava kysymys, sillä jo Nykysuomen käsikirja (1974), jossa esipuheen mukaan ”pääpaino on hyvään kielenkäyttöön opastavilla säännöillä ja ohjeilla”, hyväksyy molemmat: viittä tai viisi (minuuttia) yli kolme tai kolmen ja viittä tai viisi (minuuttia) vailla kolme.
Iso suomen kielioppi (2004) esittää seuraavat mahdollisuudet (§ 707):
Kello on viisi ~ viittä ~ vähän yli ~ vaille ~ vailla viisi ~ viiden.
ja toteaa että ” Yli- ja vaille-sanoja edeltävä aikamäärää ilmaiseva lauseke on nominatiivi- tai partitiivimuotoinen: viisi ~ viittä yli/vaille.”
ISK on kuvaileva kielioppi, mikä tarkoittaa sitä, että se ei ota kantaa oikeakielisyyteen vaan kuvaa suomen kielen sellaisena kuin se näyttäytyy 1900-luvun lopun kirjoitetussa ja osittain puhutussakin yleiskielessä. Sen verkkoversio löytyy osoitteesta: http://scripta.kotus.fi/visk/etusivu.php
Miksi sitten kysyjät pitävät muotoa viittä yli häiritsevänä? Tätä voi vain arvailla: onko mahdollista että heidän kotiseudullaan muoto viisi yli on vallitseva ja toimittaja tulevat viittä yli -alueelta? Vai onko heille aikoinaan koulussa opetettu ainoa ”oikea” tapa ilmaista asia?
Mia Halonen ja Helena Mackay, Soveltavan kielentutkimuksen keskus