Maailma vuonna 2012 on melkein käsittämättömän erilainen kuin se oli vuonna 1868, kun ensimmäinen suomenkielinen koulu aloitti toimintansa Jyväskylässä.
Jokapäiväinen leipämme on kansainvälistynyt pizzaksi ja patongiksi. Nuoriso pukeutuu samalla tavoin Pihtiputaalla ja Pekingissä. Tieto singahtaa maailman eri kolkista läppäriimme reaaliajassa.
Myös käsityksemme monesta asiasta ovat muuttuneet. Kaikki täysikäiset saavat äänestää. Työviikko on lyhentynyt. Kirkoissa saarnaavat naispapit. Samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhde ei ole enää kummajainen.
Mutta ovatko käsitykset oppimisesta ja opettamisesta pohjimmiltaan muuttuneet? Kummitteleeko mielessä yhä ajatus karttakepistä ja kateederista, vaikka hurskaat puheet kertovat uudesta uljaasta teknologiasta ja vuorovaikutteisuudesta? Paljastuuko modernien menetelmien alta oletus oppimisesta yksinäisenä puurtamisena ja tiedon päähän pänttäämisenä? Onko koulu tuotantolaitos, jossa liukuhihnalle istahtaa vuosiluokka kerrallaan jalostettavaksi? Onko oppiminen tiedon monistumista?
Millaisia visioita nykytutkimus esittää oppimisesta? Mitä kielen oppiminen olisi?
Oppiminen on toimintaa. Oppijat ovat toimijoita – oppimisen aktiivisia subjekteja – eivät passiivisia tiedon vastaanottajia. Jokainen ihminen on – myös oppijana – osa toimintaympäristöään. Ympäristöt vaihtelevat: kieltä opitaan koulussa, mutta myös mediasta, lomamatkoilla, pelatessa, nettisurffailussa.
Oppijat eivät toimi yksin. Ajatukset, tieto ja kielellinen osaaminen – kaikki uusi – syntyy yhteistyössä. Toiminnassa toisten kanssa ihminen ilmaisee itseään, ylittää rajojaan, kyseenalaistaa vanhaa, kokeilee uutta. Toiminta on merkityksellistä; kielitaito kasvaa toiminnassa.
Opettajan rooli muuttuu: luennoijasta ja tiedonjakajasta tulee opas, keskustelija, kanssakyselijä, valmentaja. Tärkeää ei ole monistaa tietoa, vaan oppia hankkimaan ja luomaan sitä, koulussa ja koulun ulkopuolella.
Kielten oppiminen on dialogia, jossa oppija kasvattaa omaa kielellistä pääomaansa yhdessä toisten ihmisten ja saatavilla olevien työkalujen – internetin, sosiaalisen median, kirjojen – kanssa.
Millainen on – tai millainen voisi olla – koulu vuonna 2017, vuonna jolloin itsenäinen Suomi täyttää pyöreät sata vuotta? Ohessa kolmen opiskelijan näkemys asiasta.
Korjattu: opiskelijoiden videot eivät enää saatavilla. Opiskelijoina Rachel Ferlatte-Kuisma, Juha Jalkanen ja Marja Pylkäs.