Vieraan kielen (tässä kirjoituksessa myös ”lähdekielen”) kieliopin opettajat tai kielioppikirjojen laatijat joutuvat lähes aina muokkaamaan opetettavan lähdekielen sääntöjä omalle (”kohdekieliselle”) yleisölle ymmärrettävään muotoon. Lähdekielessä on luultavasti aina käsitteitä tai rakenteita, joita ei kohdekielessä ole ja joita täytyy jollakin tavalla avata oppijoille. Vieraan kielen sääntöjen tai ilmiöiden sovittamista tiettyyn kielikontekstiin sanotaan kieliopin kontekstualisaatioksi. Asia on tuttu monille meille kielten opettajille, vaikkemme tule useinkaan ajatelleeksi sitä erikoisena prosessina.
Kontekstualisaatio käytännössä
Kontekstualisaatio tapahtuu ainakin kahdella eri tavalla. Selkeyden vuoksi käytän esimerkkeinä välillä suomea (kohdekieli) ja ranskaa (lähdekieli), mutta nämä kielet voidaan tietenkin vaihtaa mihin kieliin vain.
1. Kohdekielinen kieliopin tekijä tai opettaja kuvailee ja soveltaa, usein aiempaan opetustraditioon nojautuen, vieraan kielen kielioppisääntöjä ”kotikonstein”. Esimerkiksi kiinalainen saattaa kuvata mittasanoina (engl. classifier) sellaisia sanoja, joita me pidämme yksiselitteisesti substantiiveina eikä lukusanoina, esim. ryhmä ihmisiä, kynsi valkosipulia jne. (Besse & Porquier 1991: 112). Itse olen väitöskirjassani tutkinut mm. ”reunustamisverbejä”, joilla ranskan kieliopin yksinkertainen morfosyntaktinen ilmiö (monikollisen epämääräisen artikkelin poisjääminen de-preposition jälkeen) yritetään suomalaisessa kielioppitraditiossa selittää monimutkaisilla semanttisilla keinoilla. ”Kotikonstit” saattavat omaperäisyydestään huolimatta osoittautua täysin toimiviksi ja kielitieteellisesti perustelluiksi, mutta toisaalta myös perustua kaiken puolin vääriin lähtökohtiin ja toimia käytännössä huonosti tai ei ollenkaan.
2. Vieraskielinen kieliopin laatija tai opettaja, joka opettaa omaa äidinkieltään kohdekielisessä maassa (esim. ranskan opettaja suomalaisessa korkeakoulussa) ja joka osaa sen maan kieltä (suomea) riittävän hyvin, joutuu kuvailemaan opetettavaa kieltä paitsi kohdekielen myös oman kielensä opetustraditiosta poikkeavalla tavalla, koska ensimmäisen (suomalaisen tradition) kuvauskeinot eivät toimi (ks. em. ”reunustamisverbejä”) tai avaudu kunnolla, ja jälkimmäisestä (ranskalaisesta traditiosta) kyseinen kuvaus tai käsite puuttuu kokonaan tai on selitetty vain pintapuolisesti.
Olivat ne valideja ja toimivia tai ei, molemmilla lähestymistavoilla tuotetaan joka tapauksessa uusia näkökulmia opetettavaan kieleen. Niistä myös vieraan kielen ”ulkopuolinen” tutkija, joka ei tunne kohdekieltä eikä sen kielioppiopetustraditiota, voi oppia paljonkin asioita omasta kielestään, jotka kyseisen kielen kielioppitraditiossa jäävät varjoon. Niinpä tietyn kielen kieliopin kontekstualisaation tutkimisesta voidaan parhaassa tapauksessa saada uusi, tarkempi tai toimivampi kuvaus kyseisen kielen rakenteesta tai jopa kielten toiminnasta yleisemmälläkin tasolla.
Pariisin Sorbonnen yliopiston vieraiden kielten didaktiikan (DILTEC) yksikköön perustettiin v. 2010 Grammaire et Contextualisation (kielioppi ja kontekstualisaatio, GRAC) -tutkimusryhmä, joka kartoittaa ja tutkii maailmalla laadittuja vieraana kielenä opetetun ranskan kielen kielioppikirjoja kontekstualisaation näkökulmasta. Projekti on laaja ja kunnianhimoinen, mutta ranskan kielen osalta kuitenkin suhteellisen helposti rajattavissa, koska ranskan kielioppikirjoja ei ole tehty rajatonta määrää maailmassa. Englanninkielisten kielioppikirjojen tapauksessa vastaavanlainen projekti olisi luultavasti haastavampi. Sen sijaan maailmalla laadittujen suomen kielen vieraana kielenä tai toisena kielenä kielioppikirjojen tutkiminen kontekstualisaation näkökulmasta olisi varmaan helposti toteuttavissa, tämä vinkkinä kiinnostuneille Jyväskylän yliopiston suomen kielen tutkijoille.
Nuoresta iästään huolimatta GRAC-tutkimusryhmän sisällä näyttää erottuvan jo kaksi selkeää tutkimussuuntaa. Toisaalta voidaan tutkia kieliopillista ”substanssia” eli ranskan kielen rakenteita kontekstualisaation tuomassa uudessa valossa (tällöin tutkitaan myös vieraalla kielellä laadittuja ranskan kielioppikirjoja). Toisaalta tutkitaan myös kontekstualisaation keinoja eli sääntöjen esitystapaa, toisin sanoen kieliopillista diskurssia. Diskurssianalyysidimensio on kulttuurisidonnaista ja kieliopillisen diskurssin variaatioista voidaan oppia paljonkin jopa itse opetettavan kielen rakenteista.
Jyväskylä vahvoilla
Kun laatimani yli 500-sivuinen ranskan kielioppikirja suomenkielisille oppijoille (La grammaire française de l’étudiant finnophone, ks. myös aikaisempi kirjoitus asiasta ) tuli viime syksynä GRAC:in tietoon (kiitos Turun yliopiston kollegojen, jotka käyttävät kyseistä kirjaa opetuksessaan), lähetin yhden kappaleen tutkimusryhmän johtajalle. Minut kutsuttiin oitis tutkimusryhmän jäseneksi ja pyydettiin pitämään esitelmä tämän vuoden tammikuun 20. ja 21. päivinä GRAC:in Pariisissa järjestämillä tieteellisillä päivillä.
Kyseinen kielioppikirja on suunniteltu paljolti suomenkielisten oppijoiden tarpeita silmällä pitäen, mutta ajan myötä on selvinnyt, että monet käsittelemäni ongelmat, joita ei ole selitetty Ranskassa laadituissa kielioppikirjoissa, koskevat myös esimerkiksi italian- tai espanjankielisiä oppijoita. Tiedostamatta harjoittamani kontekstualisaatiotyö onkin tuottanut uusia näkökulmia erilaisiin ranskalaisen kielioppiopetustradition ”laiminlyömiin” tai ”harmaisiin” alueisiin, joista mainittakoon 3. persoonan persoonapronominin monimutkainen järjestelmä tai germaanisten kielten infinitiivitunnusta (to, att) vastaava tunnuksen olemassaolo ranskassa (de).
Pariisin tieteellisille päiville osallistui tutkijoita 12 eri maasta ja nimekkäitä ranskalaisia kieliopin ja kielididaktiikan asiantuntijoita. Kun kielioppikirjani on tähän asti laajin GRAC:in tietoon tullut kontekstualisoitu ranskan kielioppi, siitä kohistiin jo ensimmäisenä päivänä. Seuraavana päivänä, kun esittelin tutkimustuloksia ”värikkäästä” 3. persoonan persoonapronominista, se nousi melkein kiusallisella tavalla päivän ykköspuheenaiheeksi. Tutkijoiden mielestä kontekstualisaatio näyttää siis tarjoavan hyvin lupaavia tuloksia ranskan kielen tutkimuksessa, ja voidaan todeta, että Jyväskylän yliopiston panos ainakin ranskan kielen saralla on jo vahva. Pariisin-vierailuni tuloksena päätettiinkin järjestää Jyväskylässä v. 2014 Sorbonnen yliopiston ja JY:n kielten laitoksen yhteinen, kaikille avoin mutta erityisesti pohjoimaisille ja venäläisille tutkijoille tarkoitettu ranskan kieliopin kontekstualisaatiota käsittelevä kongressi.
LÄHTEET
Besse H. et Porquier R. (1991): Grammaire et didactique des langues, col. LAL, Crédif &
Hatier/Didier, Paris.