Kielten Viikon pop-up kahvila Nisun reseptit

Prinsessakakku  (10-12 palaa)

Pohja:
6 kananmunaa
2dl sokeria
1½dl gluteenitonta jauhoseosta
1dl perunajauhoja
1½tl leivinjauhetta

Täyte:
5dl vispikermaa
250g vaniljakreemiä (2dl vettä + 3/4dl vaniljakreemijauhetta)
200-300g vadelmia
1dl sokeria
laimennettua sitruunamehua kostuttamiseen

Kuorrutus:
400g vihreää marsipaania

  1. Vuoraa ja jauhota 24-26cm:n kakkuvuoka. Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne sokerimunavaahtoon siivilän läpi. Kaada taikina vuokaan ja paista 175-asteisen uunin alaosassa 30-40 minuuttia.
  2. Vaahdota kerma. Vatkaa kylmä vesi ja vaniljakreemijauhe sekaisin ja anna kreemin tekeytyä jääkaapissa hetki. Sekoita kreemi ja kermavaahto keskenään.
  3. Kiehauta kattilassa vadelmat ja sokeri
  4. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan ja levitä pohjalle vadelmia sekä kermakreemiä. Levitä kermakreemiä enemmän kakkupohjan keskelle, jotta kakusta saadaan enemmän kupolimainen. Toista sama toisessa kerroksessa.
  5. Kun olet täyttänyt kakun, päällystä koko kakku ohuella kerroksella kreemiä.
  6. Kauli marsipaani ohueksi muutaman millin paksuiseksi levyksi ja nosta kakun päälle.
  7. Koristele haluamallasi tavalla ja säilytä kakkua ilman kupua jääkaapissa, jottei marsipaani pääse kupruilemaan.

Sacherkakku (12-15 palaa)

Pohja:
200g tummaa suklaata
150g margariinia tai voita
6 keltuaista
2½dl vehnäjauhoja
6 valkuaista
3dl sokeria
1rkl vaniljasokeria

Kostutus:
1½ dl kylmää kahvia
1rkl sokeria

Täyte:
300g aprikoosihilloa

Kuorrutus:
1½dl kermaa
200g tummaa suklaata

  1. Sulata suklaa vesihauteessa ja anna jäähtyä hetken.
  2. Vaahdota huoneenlämpöinen margariini/voi. Lisää joukkoon keltuaiset sekä suklaa. Siivilöi joukkoon jauhot ja sekoita massa tasaiseksi.
  3. Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri-vaniljasokeriseosta pienissä erissä vaahdottamisen aikana. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää. Kääntele valkuaisvaahto varovasti suklaaseokseeen.
  4. Voitele ja jauhota 24-26cm:n kakkuvuoka. Kaada massa vuokaan ja paista uunin alatasolla n. 45-55 minuuttia.
  5. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kahteen osaan. Kostuta kakkupohja hyvin ja täytä reilulla kerroksella hilloa. Toista. Säästä kuitenkin n.1dl hilloa kakun päälle.
  6. Levitä loppu hillo kakun päälle ja reunoille, jotta suklaakuorrutus ei imeytyisi kakkuun.
  7. Kuumenna kerma kattilassa ja lisää joukkoon paloiteltu suklaa. Kuorruta kakku.

Lemon pound cake (10-12 palaa)

Taikina:
3dl sokeria
3 kananmunaa
2 sitruunan raastettu kuori
5dl vehnäjauhoa
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
2,5 dl maitoa/laktoositonta maitojuomaa
150g margariinia tai voita sulatettuna

Sitruunasiirappi:
1 sitruunan vastapuristettu mehu ja kuori
0,5 dl sokeria
1 dl vettä

  1. Kuumenna uuni 175-asteiseksi.
  2. Vatkaa sokeri, munat ja sitruunankuori tasaiseksi, kevyeksi vaahdoksi.
  3. Yhdistä kuivat aineet omassa kulhossaan.
  4. Lisää munavaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja maitoa vähän kerrallaan.
  5. Kun olet lisännyt kaikki aineet, vatkaa seosta vielä hetki kunnes se on vaaleaa ja kuohkeaa.
  6. Lisää lopuksi margariini/voisula kevyesti vatkaten.
  7. Kaada taikina leipävuokaan (13cmx20cm) ja paista uunissa n. 1h.
  8. Sillä välin kun kakku paistuu, valmista sitruunasiirappi.
  9. Mittaa kaikki siirapin ainekset kattilaan ja kuumenna alhaisella lämmöllä kiehuvaksi, keitä seos kasaan noin puoleen alkuperäisestä.
  10. Valele uunista otettu lämmin kakku siirapilla ja anna imeytyä kunnolla.

Kaalipiirakka

Pohja:
250g margariinia
250g maitorahkaa
2½dl gluteenitonta jauhoseosta
2dl tattarijauhoa
1½tl leivinjauhetta

Täyte:
800g kaalia
1  iso sipuli
3  rkl laktoositonta voita
1 kasvisliemikuutio
2 – 3 rkl siirappia
2  tl meiramia
1-2  tl pippurisekoitusta
1  tl suolaa

Voiteluun:
1 kananmuna
seesaminsiemeniä

  1. Yhdistä rahka ja pehmeä margariini. Lisää jauho-leivinjauheseos nopeasti sekoittaen. Kääri taikina suorakaiteeksi taputeltuna kelmun sisään ja laita jääkaappiin.
  2. Hienonna kaali ja sipuli ja kuullota voissa tilavassa kattilassa. Lisää joukkoon liemikuutio, siirappi ja mausteet. Hauduta, kunnes kaali on pehmeää. Tarkista täytteen maku, lisää mausteita tarvittaessa.
  3. Kauli taikina kahdeksi, n. 35 x 23 cm:n levyksi. Nosta pohjalevy uunipannulle leivinpaperille. Levitä sen päälle jäähtynyt täyte, ei ihan reunoja myöten. Voitele reunat munalla. Peitä piirakka kansilevyllä. Ummista haarukalla painelemalla reunat kiinni. Voitele pinta munalla ja pistele haarukalla. Ripota halutessasi pinnalle seesaminsiemeniä.
  4. Paista 200 asteessa, uunin alatasolla n. 20 min.

Quiche Lorraine

Pohja:
100  g voita (laktoositon)
3  dl vehnäjauhoja
1/2  dl vettä

Täyte:
n.150  g kinkkua (laktoositon)
1  pussi (150 g) juustoa (laktoositon)
2 munaa
2  dl kermaa (laktoositon)
1/4  tl suolaa
1/4  tl mustapippuria
1/2  dl persiljaa

Valmistusohje:
1. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
2. Voitele vuoka (Ø n. 27 cm). Vuoraa se taikinalla. Pane pohja jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
3. Paista kinkku nopeasti pannulla. Levitä kinkku ja juustoraaste pohjalle. Yhdistä täytteen loput aineet. Kaada vuokaan.
4. Paista uunin ala/keskiosassa 200 asteessa n. 25 min.

Biscotti

http://www.maku.fi/resepti/italialaiset-suklaa-pistaasikorput-biscotti#axzz27gDamCXw

Korvapuustit

1 pkt tuorehiivaa
5 dl maitoa
2 dl sokeria
(2 tl suolaa, ei tarvitse jos voi on hyvin suolaista)
(1 tl vaniljasokeria)
1 rkl kardemummaa
2 munaa
n. 15 dl vehnäjauhoja
150-200 g voita

TÄYTE: kaikkia maun mukaan
pehmeää voita (50-100 g)
sokeria
kanelia

PINNALLE:
1 muna (voiteluun)
raesokeria

1. Lämmitä maito mikrossa tai liedellä kädenlämpöiseksi. Sulata
samalla voi ja jätä se jäähtymään siksi aikaa, kun teet taikinan.
2. Kaada lämmin maito isoon leivontakulhoon ja liuota siihen hiiva.
Lisää sokerit, (suola,) kardemumma ja munat yksitellen. Sekoita
tasaiseksi.
3. Lisää jauhoja vähitellen, kädellä sekoittaen, kunnes taikina irtoaa
kulhon reunoista eikä tartu käsiin, mutta on silti kimmoisaa ja
pehmeää.
4. Lisää lopuksi sulatettu voi ja vaivaa taikina tasaiseksi.
5. Anna taikinan kohota liinan alla vedottomassa paikassa
kaksinkertaiseksi. Kohottamisen loppuvaiheessa laita uuni lämpiämään
225 asteeseen.
6. Ripottele leivonta-alustalle (esim. pöydälle) jauhoja ja kaada
kohonnut taikina sille. Jaa taikina kahteen osaan.
7. Kauli molemmat osat kuutionmuotoisiksi levyiksi (n. 30x60cm).
Levitä pinnalle kerros voita ja ripottele päälle sokeria ja kanelia.
8. Kääri levyt rullalle pitkältä sivulta alkaen, jätä saumakohta
alapuolelle. Leikkaa rullat terävällä veitsellä vinottain
kolmiomaisiksi paloiksi. Nosta palat leivinpaperille kapea kohta
ylöspäin ja paina kohtaa sormella (venytä hieman pituussuunnassa jos
haluat). Näin pulla näyttää kivalta uunista otettaessa. Vatkaa muna
haarukalla tms sekaisin ja voitele pullat. Ripottele päälle
raesokeria.
(8b. Anna pullien kohota uudestaan hetken ajan)
9. Paista pullat uunin keskiosassa n. 8 min, kunnes ovat ruskistuneet.

Sticky Toffee Pudding (n. 6 hlölle)

POHJA:
175 g taateleita
1 tl ruokasoodaa
3 dl kiehuvaa vettä
50 g pehmeää voita
vajaa 1 dl sokeria
80 g muscovadosokeria
2 munaa
2,7 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus jauhettua neilikkaa
75 g saksanpähkinöitä

KASTIKE
115 g voita
1,1 dl sokeria
40 g muscovadosokeria
140 ml kermaa (kuohu- tai 15% ruuanlaittokerma)

Aloita kastikkeesta:
1. Laita kastikkeen ainekset kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä,
kunnes voi on sulanut.
2. Lisää sitten lämpöä ja keitä seosta n. 4 min, kunnes kastike tuntuu
hieman paksummalta. Voit testata paksuuden tiputtamalla sitä lusikan
kuperalle puolelle: jos kastike valuu hieman, mutta ei tipu reunoilta
alas, se on sopivan jähmeää.
3. Kaada n. puolet kastikkeesta uunivuoan pohjalle ja reunoille. Laita
vuoka jääkaappiin tai pakastimeen odottamaan taikinaa.
Taikina:
1. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Revi tai leikkaa taatelit
pieniksi paloiksi. Laita kulhoon, lisää ruokasooda ja kaada päälle
kiehuva vesi. Jätä pehmenemään taikinan teon ajaksi. (Murskaa tai
rouhi saksanpähkinät pienemmiksi paloiksi.)
2. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
3. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja neilikka. Sekoita
puulastalla tai lusikalla voi-sokeri-muna-vaahtoon.
4. Kaada taikinaan koko taateliseos, myös vesi. Sekoita hyvin ja lisää
saksanpähkinät.
5. Ota kastikkeella vuorattu uunivuoka pakkasesta ja lisää taikina.
Paista uunissa n. 30 min. Kypsyysastetta voi testata tuikkaamalla
vuoan keskikohtaa hammastikulla tai haarukalla: jos piikeissä on ulos
vedettäessä vain vähän taikinaa, se on valmis.
6. Ota vuoka pois uunista. Laita uuni grillivastuksille (tai
ylälämmölle, jos grillitoimintoa ei ole). Kaada taikinan päälle loppu
kastike ja paista seosta vielä n. 5 min, kunnes pinnalla oleva kastike
kuplii. Vahdi tarkkaan, ettei pinta pääse palamaan.
Pudding on syöntivalmis heti uunista otettaessa, mutta maistuu hyvältä
myös seuraavana päivänä, kun maut ovat ehtineet tasaantua. Tarjoillaan
vaniljajäätelön kanssa.

Polvorones = espanjalaiset mantelikeksit
(Syödään erityisesti joulun aikaan)

200 g jauhoja
50 mantelijauhoja
100 g pehmeää voita
100 g (tomu)sokeria
(1-2 keltuaista)
1 tl kanelia
(1/2 – 1 tl anista)

PÄÄLLE
kanelia
kide-/tomusokeria
1. Vatkaa voi, sokeri ja kaneli vaahdoksi. Lisää halutessasi
keltuainen tai pari ja vatkaa hyvin. Kananmunaa ei ole alkuperäisissä
resepteissä, mutta koska taikina on erittäin helposti murenevaa,
keltuainen auttaa sitä pysymään kasassa.
2. Sekoita puuhaarukalla/lusikalla joukkoon jauhot, mausteet ja mantelijauhe.
3. Pyörittele taikinasta pieniä palloja. Koveta jääkaappissa n. 1 tunti.
4. Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Aseta taikinapallot
uunipellille, paina halutessasi jokaista sormella hieman litteämmäksi.
5. Paista n. 15-20 minuuttia, kunnes keksit ovat hennosti ruskistuneet.
6. Laita kanelia ja sokeria syväreunaiseen kulhoon (esim. murokulho).
Kun olet ottanut keksit uunista, pyörittele jokainen varovasti
kaneli-sokeriseoksessa niin, että ne ovat kauttaaltaan seoksen
peittämät. Anna jäähtyä hetken ennen tarjoilua.

Caramel shortbread (puoli pellillistä)

Pohja:
125 g voita
60 g sokeria
150 g jauhoja

Täyte:
125 g voita
125 g fariinisokeria
2 rkl siirappia
tilkka maitoa (n. 8-10 rkl)
vaniljasokeria

Kuorrutus:
150-170 g tummaa suklaata

  1. Vaahdota voi ja sokeri, lisää jauhot. Taputtele pellille, paista 180 C 15-20 minuuttia
  2. Sekoita täytteen ainekset kattilassa, kuumenna kiehuvaksi ja anna poreilla 7 minuuttia koko ajan sekoittaen. Vatkaa sähkövatkaimella jähmeäksi ja levitä pohjan päälle.
  3. Sulata suklaa ja levitä toffeen päälle.
  4. Leikkaa jäähtyneenä paloiksi.

Yleiseurooppalaiset vadelmapiilot (n. 16 kpl)

150 g voita
1,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl mantelijauhetta
2,5 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
vaniljasokeria
paistonkestävää (vadelma)hilloa
mantelilastuja

  1. Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat
  2. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet
  3. Jaa muffinivuokiin, laita jokaisen keskelle nokare hilloa ja sirottele päälle mantelilastuja
  4. 200 C 14-18 min