Kieliä opitaan koulussa: koulu tarjoaa mallit, ohjeistaa ja opastaa nuorison niin äidinkielen kuin vieraiden kieltenkin hallintaan, jotta he kykenevät niitä oikein käyttämään. Tämän totunnaisen ajattelun haastaa kuitenkin arki, jossa ihmiset ovat alttiina monipuoliselle ja monikieliselle tarjonnalle matkustellessaan, opiskellessaan, työtehtävissään, harrastuksissaan – ja omassa kodissaan. Nuorimmat sukupolvet ovat jo digitaalisen viestinnän ja virtuaalisten yhteyksien syntyperäisiä käyttäjiä. Nyt perinteisten kielenkäytön mallien – koulukielioppien, yleisradiosuomen tai BBC-englannin – kanssa kilpailevat Big Brother, räpit ja nettifoorumit.
Miten tämä tarjonnan kirjo vaikuttaa nuorison taitoihin? Kielentutkijan näkökulmasta eri kielten havainnointiin, tutkimiseen ja omaehtoiseen käyttöön tarjoutuu nyt aivan uudenlaisia mahdollisuuksia: matkapuhelimet, sähköposti, chatit, pelit, verkkofoorumit ja ilmaiset puhelinyhteydet tarjoavat lapsille ja nuorille valtavan kielellisen aarreaitan, jonka avulla on mahdollista harjoittaa oman äidinkielen taitoja, oppia vieraita kieliä ja käyttää niitä sekä luoda yhteyksiä ikä- ja harrastustovereihin. Tämä on maailma, jossa lapset ja nuoret ovat kotonaan – ja jossa he usein ovat aikuisia edistyneempiä.
Mitä tekevät aikuiset – ja mitä tekee koulu? Valitettavan usein nykymaailman ja uuden teknologian suomat mahdollisuudet koetaan uhkiksi: ”tekstaaminen rappeuttaa oikeinkirjoituksen”, ”verkosta oppii vääränlaisia kielenkäytön malleja”, ”englannin kielen lainaaminen turmelee äidinkielen taidot” jne jne. Yksi syy pelkoihin on yksinormisuuden vaaliminen. Tämä merkitsee ajatusta siitä, että on olemassa vain yksi ainoa oikea tapa käyttää kutakin kieltä. Kasvatuksen ja koulutuksen traditiossa yksinormisuus liittyy yhden oikean vastauksen ideologiaan. Sekä äidinkielen että vieraiden kielten opetus on edistänyt vahvasti näitä ajatuksia yhden keskeisen välineensä – oppikirjan – avulla.
Perinteinen oppikirjavetoinen äidinkielen ja vieraiden kielten opetus on välittänyt oppilaille kuvaa kielestä, jossa ”oikea” ja ”väärä” käyttö ovat yksiselitteisesti määriteltävissä ja kysymyksistä, johon löytyy yksi oikea vastaus. Usein tämä vastaus löytyy oppikirjan kappaleesta, sen sanastosta tai harjoitustehtävien oikeista ratkaisuista. Omassa arjessaan nuoret kohtaavat toisenlaisen todellisuuden: hyväksyttävyyden saneleekin viestien perillemeno kunkin tilanteen omilla ehdoilla. Tekstiviestien ei tarvitse olla suomen yleiskielen mukaisia, eikä englantia tarvitse osata täydellisesti osallistuakseen keskusteluun.
Mitä siis aikuisten ja opettajien tulisi tehdä? Kauhistelu on hyödytöntä. Koulun ja arjen – tai aikuisten ja nuorten – maailmojen on kohdattava ja keskusteltava keskenään. On hyvä tuntea se, mikä on hyvää: nuorten monipuoliset mahdollisuudet saada ulottuvilleen eri kieliä ja erilaisia tekstilajeja. On edistettävä sitä, mikä luo mahdollisuuksia omatoimiseen ja nuorelle itselleen merkitykselliseen kielenkäyttöön. On luotava, erilaisin harjoituksin ja tehtävin, siltoja koulun ja arjen välille. On keskusteltava normeista ja niiden tilannekohtaisuudesta. On uskottava, että kieliopillisuus ja oikeakielisyys kasvavat oman kielenkäytön myötä, eivät edellä sitä. Ja – on hyväksyttävä sekin mahdollisuus, että kieli itse muuttuu.