Kielikampus esittäytyi marras-joulukuun vaihteessa Helsingin messukeskuksessa järjestetyillä Studia-messuilla. Jyväskylää messuilla edustivat sekä kaupunki että yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Kielikampuksen lisäksi yliopiston messuosastolla kertoivat opiskelusta Jyväskylässä Informaatioteknologian tiedekunta, Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta, Avoin yliopisto sekä yliopiston yhteisellä neuvontapisteellä kaikkien seitsemän tiedekunnan opintoasiainpäälliköt ja opintohallintopäällikkö.
Suomen lukiolaisten liiton järjestämä Studia on Suomen suurin jatkokoulutustapahtuma, joka kokosi n. 15 000 lukiolaista eri puolilta Suomea hakemaan tietoa opiskelumahdollisuuksista. Heille koulutustarjonnasta ja opiskelusta kertoi kaikkiaan 141 näytteilleasettajaa.
Messujen kävijätutkimuksen mukaan miltei puolet kävijöistä koki messukäynnillä olleen vaikutusta omiin opiskelusuunnitelmiinsa. Suurinta osaa kävijöistä kiinnostivat yliopistot ja ammattikorkeakoulut, ja joka kolmatta opiskelu ulkomailla.
Kielikampuksen suosittu messuosasto koostui 3 jättiläisviiristä, 1500 esitteestä, sadasta OPO-tietopaketista, 2000 kielipinssistä ja 2000 suklaakonvehdista sekä kolmesta esittelijästä. Kielikampus kertoi kielten erilaisista opiskelumahdollisuuksista kielten laitoksella, opettajankoulutuslaitoksella, kielikeskuksessa ja Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa.
Kielikampus tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia opiskella kieltä. Kielten laitoksella voi pääaineen valita 8 eri kielestä, joiden lisäksi sivuaineena voi opiskella 3 muuta kieltä. Kielitaitoaan voi kartuttaa kielikeskuksessa, ja jatko-opintoja suorittaa kielten laitoksella ja Soveltavan kielentutkimuksen keskuksessa. Kielikampuksella keskitytään nykykieleen ja opetuksessa hyödynnetään erilaisia oppimisympäristöjä. Kurssivalikoimassa ja –sisällöissä myös huomioidaan muuttuva maailma ja sen vaikutukset kieleen ja kieliammattilaisen työhön.
Jyväskylä on todellinen opiskelijan kaupunki: joka kolmas jyväskyläläinen on opiskelija. Opiskelun lisäksi Jyväskylä tarjoaa konsertteja, tapahtumia, teatteria sekä luontoa ja liikuntaa. Jyväskylä onkin yksi harvoista kaupungeista, jonka keskustassa on järvi, laskettelurinne, erämetsä ja talvisin retkiluistelurata.
Suosituimpia kysymyksiä messuilla olivat:
-mitä kieliä Jyväskylässä voi opiskella
-miten kielten opiskelu Jyväskylässä eroaa muista yliopistoista
-mitä työtä voi tehdä, jos on opiskellut kieliä
-miten valmistutaan kielenopettajaksi
-miten työllistyy, jos opettajan ammatti ei kiehdo
-mitä voi opiskella sivuaineena ja mikä on sivuaine
Muun muassa näihin kysymyksiin Katja, Alexei ja Mikko vastasivat Kielikampuksen messuosastolla. Vastauksia kysymyksiin löytyi mukavasti myös messuilla jaetusta esitteestä sekä näiltä Kielikampuksen sivuilta.