Romanit – sivuutettu vähemmistö

Kirjoittanut: Leif Hagert

Suomen romanit

Romanit ovat asuneet Suomessa viitisen sataa vuotta. Viranomaiset ovat suhtautuneet romaneihin niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa torjuvasti. Romanien historia sisältää torjuntaa, hävitystä, kontrollia ja assimilaatiota. Hävityksestä erityisen voimakas esimerkki on vuoden 1637 hirttolaki, joka oli voimassa yli sata vuotta. Lain perusteella romanin saattoi hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Vielä 1960- luvulla romanilapsia huostaanotettiin lastenkoteihin, joissa heillä ei ollut mahdollisuutta ylläpitää kulttuuriaan tai kieltään. Suomen romanikieli on tämän seurauksena hyvin heikossa tilassa, eikä kielen puhujien todellisesta määrästä ole edes tarkkaa tietoa.

Suomessa romaneilla oli kiertävä elämäntyyli vielä 1970- luvun puoliväliin asti. Tämä johtui asunnottomuudesta. Kun kunnille tuli velvoite asuttaa romanit, romanien ei tarvinnut enää kiertää etsien yösijaa tai asua kesäisin teltoissa.
Romanien koulutuksellinen historia on nuori, ja systemaattinen kouluttautuminen alkoi vasta asumisen vakiinnuttua. Lyhyt koulutuksellinen historia näkyy vielä nykypäivänä romanien koulutuksen tasossa. Meillä ei ole monia yliopistokoulutuksen saaneita romaneita. 2000-luvulla on vasta päästy tilanteeseen, jossa romanit ovat käyneet esi- ja peruskoulun. Toisen asteen koulutus on vakiintunut vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana, mistä on vähitellen siirrytty kohti korkeakouluopintoja. Tämä on lähtötilanne.

Miksi on tärkeä puhua romanien historiasta?

Suomen romanien historiaa ei opita peruskoulussa historian tunneilla Suomen historiaa käsiteltäessä. Romanien 500-vuotinen historia Suomessa on värikäs. Se pitää sisällään muun muassa romaneihin kohdistettua rasismia, syrjinnän muotoja ja valtion eri keinoja toteuttaa niitä. Se pitää sisällään myös romanien ja valtaväestön yhteiseloa ristiriitoineen ja sopusointuineen, samojen haasteiden kohtaamista, yhteen hiileen puhaltamista ja yhdessä Suomen rakentamista.

Historiallisen faktatiedon puuttuminen on myös mahdollistanut erilaisten romaneihin liitettyjen negatiivisten ja rasististen stereotypioiden pääsyn asemaan, jossa niitä ei kyseenalaisteta, vaan pidetään faktoina. Monille romaneihin liitetyille negatiivisille stereotypioille löytyy historiallinen tausta. Tietous näistä auttaisi ymmärtämään, mistä sukupolvelta toiselle siirtyneet mielikuvat ja “faktat” ovat saaneet alkunsa. Tämän myötä monen olisi helpompi tunnistaa ja kyseenalaistaa romaneihin kohdistuvia negatiivisia asenteita ja oletuksia.

Moni kyseenalaistaa edelleen romanien suomalaisuuden. Joissakin tapauksissa kyse voi olla rasismista, mutta yleisemmin kyse on tietämättömyydestä. Suomen peruskoulujen historian opetus on hyvin valkonormatiivista, mikä jättää tilaa vain mielikuvalle “valkoisesta Suomesta.”

Tästä johtuen Suomessa medialla ja toimittajilla on heikko tietous suomalaisesta rasismista ja sen historiasta. Toistuvasti mediasta joutuu lukemaan virheellistä väittämää, että Suomi ei olisi ollut historiassaan moninainen, tai että rasismi olisi Suomessa suhteellisen uusi ilmiö.

Tämähän ei pidä lainkaan paikkaansa. Olemme ystäväni Päivi Majaniemen kanssa naureskelleet mediassa vastaan tulleelle väittämälle, että Suomessa ei osattaisi suhtautua rasismiin, koska Suomi ei ole aiemmin ollut monikulttuurinen maa, kuten monet muut maat. Mihin unohtui se, että Suomi oli Ruotsin tai Venäjän vallan alla? Missä ovat Suomen vanhat vähemmistöt: tataarit, juutalaiset, karjalaiset, saamelaiset tai romanit? Suomessa on aina ollut erilaisia kulttuureja ja puhuttu erilaisia kieliä.

Kun äärioikeistolainen asenne kasvaa ja rasismia aletaan taas normalisoida, niin nyt viimeistään on aika lopettaa ”Suomi on aina ollut valkoinen”- narratiivin ylläpitäminen. Ja yksi työkalu tähän on romanien historian näkyväksi tekeminen. Tuntemus Suomessa aina olleesta moninaisuudesta, syrjinnän ja sorron historiasta auttaa tunnistamaan virheet ja vääryydet, mitä historiassa vähemmistöille on tehty. Me näemme Suomessa hyvin sen, mitä tapahtuu, kun epäkohtiin ei puututa: aika legitimoi ne. Väärästä tulee normi, jota toistetaan, koska ”näin on aina tehty.”

Suomessa voidaan puhua rasismista ja reagoida syrjintään, mutta romaneihin kohdistuva syrjintä on niin normaalia, että se usein vain sivuutetaan. Esimerkiksi, romanit kokevat laajaa syrjintää työnhaussa. Romanin on hyvin haastavaa päästä edes niihin töihin, joissa koulutusta tai aiempaa kokemusta alalta ei tarvita. Kun romaninainen pääsee kaupan kassalle töihin, se on meillä vielä niin poikkeuksellista, että media tekee siitä jutun. Jos romanin pääsy kassatyöhön on niin poikkeuksellista, että se ylittää uutiskynnyksen, eikö tässä ole niin merkittävä epäkohta, että sen pitäisi ravistella yhteiskuntamme sitä vaivaavasta rasismista hereille? Näin ei käynyt, ja uutinen jätettiin vähälle huomiolle.

Se, että meillä Suomessa kyettäisiin kohtaamaan romaneihin kohdistuva rasismi ja syrjintä yhtä rationaalisesti kuin muihin ryhmiin kohdistuva, vaatii sitä, että meidän historiamme tunnetaan. Tunnistetaan rodullistamisen malli, ja ymmärretään, että tämän hetkinen antigipsyinen tapa nähdä ja kohdella romaneita ei ole normaalia, eikä sille ole oikeutusta. Se on historiasta juontuva vääryys, jota ei ole vielä kyseenalaistettu, ja jota ei ole vielä osattu tuomita. Tehtyjen vääryyksien tunnistamisen myötä ihmisille voi syntyä halu olla toistamatta historiaa. Tähän minä haluan uskoa.

Kuinka historiattomuus vaikuttaa romaneihin?

Monen romanin romani-identiteetti on heikko. Tämä voi näkyä muun muassa: sisäistettynä rasismina, itseinhona, ja häpeänä romaniuudesta. Meitä ympäröivä yhteiskunta ei puhu meistä kauniisti. Romaniuuteen on liitetty muiden toimesta vahvoja negatiivisia stereotypioita. Sanaa ”romani” tai ”mustalainen” käytetään synonyymeina, kun jotain ihmistä halutaan haukkua. Meille myös tarjotaan mahdollisuutta menestyä elämässä, jos me piilotamme romanitaustamme esimerkiksi vaihtamalla nimeä. Ei kukaan halua olla epäonnistuja tai pilkkanimi muille.

Romanien täytyy päästä pisteeseen, jossa he näkevät oman historiansa arvon ja ottavat siihen omistajuuden. Tähän pisteeseen pääsemiseen tarvitaan sitä, että romanien historiaa pidetään esillä, saadaan yhteiskunnallista kiinnostusta ja puhetta siitä. Romaneista voi puhua muutenkin, kuin vain negatiivisen tulokulman kautta.

Monen romanin sisäistämän rasismin ja itseinhon vaikutus näkyy muun muassa heikkona mielenkiintona ja tiedon puutteena omasta historiasta. Jos muut yhteiskunnassa puhuvat ja mediassa huomioisivat meidän historiaamme, niin se välittäisi viestin, että meilläkin on oikeus puhua siitä ja tuntea siitä ylpeyttä. Tietämys omasta historiasta antaisi vankan ja terveen tuen romani-identiteetille.

Tähän asti romanien historia on ollut muiden kuin romanien kirjoittamaa. Romanien historia on ollut tutkijoiden ja historioitsijoiden käsissä. Jos romanien koulutustaso olisi erilainen, myös tämä tilanne voisi olla toisenlainen. Mutta kun tilanne on mitä on, niin historiamme, kielemme ja kulttuurimme asiantuntijat näyttävät tulevan valtaväestöstä. Toki he ovat osana tutkimusprosessia haastatelleet ja kuulleet romaneita, eli näin olemme olleet mukana. Mutta tutkijat ovat määritelleet, mistä puhutaan, millä kulmalla ja miten. Suomen romaneilla on myös heikko luottamus viranomaisia ja tutkimuksia kohtaan. Ja tämä varmasti myös vaikuttaa siihen, mitä romanit noissa haastattelutilanteissa haluavat tai uskaltavat jakaa.

Suomen valtion tuki ja toimet romanien historiaa kohtaan ovat olleet heikot. Vuonna 2012 julkaistiin Panu Pulman toimittama Suomen romanien historia. Tätä oli tukemassa opetus- ja kulttuuriministeriö. Tämän enempää ei ole ollut eikä tällä hetkellä ole tukea valtiolta suoraan Suomen romanien historiaan liittyen. Panu Pulman toimittama teos on hyvä ja laaja, melkein 500-sivuinen opus. Mutta kuinka todennäköistä on, että matalammasta sosioekonomisesta asemasta tulevat henkilöt, tässä tapauksessa romanit, lukisivat tuon kirjan? Kirjan ensimmäisillä sivuilla mainitut ruotsin kuninkaat, Kaarlet kumppaneineen eivät välttämättä lisää lukuintoa, jos kirjaan on alun perin tartuttu lukeakseen romanien historiasta. Kyse on saavutettavuudesta.

Me toteutimme huhtikuussa 2023 romanihistorian kuukauden yhdessä Rauhankasvatusinstituutin kanssa. Kampanja koostui kuukauden ajan päivittäin sosiaalisessa mediassa julkaistavista lyhyistä tarinoista ja historiallisista faktoista. Tarinat oli kerätty iäkkäimmiltä romaneilta ja tarinat sijoittuivat 1950-70-lukujen Suomeen. Tarinoita kerätessä tuli myös esille se, mitä tarinoita niin sanotusti ”uskaltaa kertoa.” Esimerkiksi viinan myynnistä kertovaa tarinaa kertoessa vanhus mietti, että voiko sitä kertoa julkisesti, ja aiheutuuko siitä romaneille haittaa. Tarinan tapaus on tapahtunut vuosikymmeniä sitten, se on tarina selviytymisestä ja se huipentuu inhimillisyyteen ja välittämiseen. Tuokaan tarina ei olisi nähnyt päivänvaloa, jos siinä ei olisi ollut haastattelijana ja kirjoittajana toista romania.

Romanihistorian kuukaudesta romaneilta tulleet palautteet olivat positiivisia. Vaikka somepostauksissa käsiteltiin myös raskaita ja ikäviä aiheita, oli monen romanin palaute vielä kampanjan päättymisen jälkeen, että “niitä oli niin kiva lukea.” Tätä kampanjaa ennen romanien historia ei ole ollut näin esillä somessa.
Meidän historiallamme on väliä. Se on aika tehdä näkyväksi. Historiamme vaatii tunnistamista ja tunnustamista.

Onko Suomi hyvinvointiyhteiskunta myös romaneille?

Suomessa on hyvä perustuslaki. Meillä on oikeusturva, sosiaaliset oikeudet, sivistykselliset oikeudet, taloudelliset oikeudet ja rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Valitettavasti nämä perustuslakiin kirjatut yhteiskunnan ylläpitämät perusoikeudet eivät toteudu aina käytännössä.

Annan esimerkin. Helsingin poliisi aloitti vuonna 2013 Kuri1- operaation. Operaation aikana poliisi pysäytteli romaneita Helsingissä ja kirjasi ylös tietojamme, kaikkiaan 2258 merkintää. Operaatio päättyi poliisin mukaan 2015, mutta todellisuudessa poliisi jatkoi Kuri1-operaation merkintöjen kirjaamista vielä vuoteen 2017 asti. Toteutettu operaatio ei ollut poliisissa vain pienen piirin tiedossa, vaan siitä on tiedetty ainakin Helsingin poliisilaitoksella laajasti.

Poliisihallitus teki vuonna 2021 oma-aloitteisen laillisuusvalvontaselvityksen operaatiosta. Eli vasta, kun aikaa oli kulunut sen verran, että mahdollinen rikos oli vanhentunut eikä rikosilmoitusta enää voinut tehdä. “Koska ei ole tehty rikosilmoituksia, niin ei ole toimittu väärin,” poliisit vetosivat myöhemmin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoi, että asiassa syntyi olettama syrjinnästä. Operaation toimintaohjeen perusteella operaatio perustui yhdenvertaisuuslaissa kiellettyyn syrjivään ohjeeseen. Ja tästäkin huolimatta poliisi vieläkin hakee oikeutusta ja ymmärrystä tekemälleen romaneihin kohdistetulle operaatiolle

Toisena esimerkkinä on uutinen lääkäreiden rasistisesta käytöksestä, josta Yle kirjoitti marraskuun 2023 alussa. Yksi haastatelluista lääkäreistä mainitsee romanien saavan toisinaan huonompaa hoitoa, vain siksi että ovat romaneja. Kirjoituksessa kerrotaan, kuinka romanipotilasta leikkaava kirurgi on koko leikkauksen ajan imitoinut romanien puhetyyliä ja pitänyt sitä hauskana. Jutussa haastateltujen lääkäreiden mukaan tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka rasismi ja ennakkoluulot näkyvät Suomen terveydenhuollossa ja pahimmassa tapauksessa myös vaikuttavat potilaiden saamaan hoitoon.

Moni romani jakaa kokemuksiaan muun muassa hoidon laiminlyönnistä, kivun vähättelystä ja asiattomasta kohtelusta terveydenhuollossa. Moni meistä on halunnut selittää itselleen, että terveydenhuollon alan ammattilaisten poikkeava käytös meitä kohtaan on voinut johtua esimerkiksi lääkärin tietämättömyydestä, kiireestä tai huonosta päivästä. Mutta nyt me emme voi enää kiertää sitä, että yhteiskuntamme korkeasti koulutetut, luottamusta nauttivat ja paljosta vastuussa olevat voivat olla yhtä rasistisia, kuin ketkä tahansa muutkin. Joudumme miettimään, ohjaako minua tai läheistäni hoitavaa lääkäriä Hippokrateen vala vai rasismi? Ilmaan jää tilaa myös synkälle kysymykselle: onko joku menehtynyt rasismista johtuvan laiminlyönnin vuoksi?

Rasismi läpäisee suomalaisen yhteiskunnan kaikki rakenteet. Sitä voi joutua kohtaamaan lapsena koulussa tai aikuisena asuntoa vuokrattaessa, jopa kauppareissulla. Mutta sillä on kuitenkin huomattava ero, lopettaako kaupan kassa hymyilemisen romaniasiakkaan kohdalla, vai lopettaako lääkäri yhdenvertaisen hoidon antamisen romanipotilaan kohdalla. Jo tietous siitä, että lääkärit ja poliisit voivat antaa rasismin ohjata työtään ja suhtautumistaan meihin vaikuttaa syvästi meidän hyvinvointiimme ja turvallisuuden tunteeseemme.

Suomalainen yhteiskunta ei ole hyvinvointiyhteiskunta romaneille ja monille muille vähemmistöille samassa määrin, jota se on monille valkoisille suomalaisille. Olet etuoikeutetussa asemassa, jos voit luottaa viranomaisiin, yhteiskuntamme tarjoamiin palveluihin ja rakenteisiin.

Miksi romanit jäävät myös ulos antirasistisesta keskustelusta?

Me järjestimme tämän vuosituhannen ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan mielenosoituksen romanien puolesta vuonna 2021. Mielenosoitukseen osallistui noin sata henkeä. Helsingissä on aiemmin osoitettu mieltä rasismia vastaan ja yhdenvertaisuuden puolesta. Osallistujia näissä mielenosoituksissa on ollut useita tuhansia. Mielenosoituksessamme osoitettiin mieltä samojen teemojen puolesta, kuin näissä muissa tuhansien ihmisten mielenosoituksissa, meillä oli vain yläotsikkona romanit.

Mielenosoituksessa kuultiin puheenvuoroja. Yhden näistä piti alue- ja kaupunginvaltuutettu Eva Tawasoli. Tawasoli kertoi puheessaan, kuinka vastaanottokeskuksen henkilökunta oli kertonut hänelle ja hänen perheelleen rasistisia stereotypioita romaneista ja varoiteltu meistä. Samankaltaisesta toiminnasta olen kuullut myöhemmin monien muiden kertomana. Vastaanottokeskuksissa on haluttu opettaa heti kättelyssä maan tapa ja arvohierarkia.

Valkoiset suomalaiset voivat työskennellä monikulttuurisessa ja monitaustaisessa ympäristössä. He voivat vastustaa rasismia ja huutaa äänensä käheäksi yhdenvertaisuuden puolesta. Mutta me, Suomen romanit, olemme monelle “suvaitsevaiselle” kompastuskivi.

Suomessa puhutaan nyt paljon rasismista, mutta moni haluaisi puhua siitä jättäen romanit keskustelun ulkopuolelle. On järjestetty päivän mittaisia seminaareja ja tilaisuuksia, joissa aiheena on rasismi, mutta ei sanaakaan suomen romaneista. Mediassa on ollut haastatteluja, joissa yhdenvertaisuuden teemojen kanssa työtä tekevät ihmiset puhuvat rasismista ja juuri niistä rasismin muodoista, jotka erityisesti kohdistuvat suomen romaneihin, ja taas sama tilanne, ei sanaakaan suomen romaneista. Ja näin jälleen tehdään romanit näkymättömiksi.

Suomalaista antirasistista kenttää vaivaa myös liika Amerikkakeskeisyys. Yhdysvalloissa ollaan paljon edellä rasismikeskustelussa Suomeen verrattuna. Siellä puhutaan jo rasismin eri muodoista: institutionaalisesta rasismista ja systemaattisesta rasismista, kun me täällä vielä mietimme, että onko Suomessa rasismia ja miksi ei saa käyttää rasistisia nimityksiä, jos ne eivät valkoisesta sanojasta itsestään tunnu pahalta. Oppia saa ottaa, mutta me emme voi kopioida amerikkalaista keskustelua eurooppalaiseen ja suomalaiseen kontekstiin sellaisenaan. Meillä on erilainen historia ja erilainen väestörakenne ja suora kopioiminen tarkoittaa jälleen romanien sivuuttamista.

Romanina on myös hyvin vaikea puhua romanierityisistä syrjinnän muodoista, siihen ei anneta tilaa. Kun romani kertoo, kuinka häntä syrjitään, tai kuinka yleistä se on, tullaan sinulle kertomaan, että “muutkin kokevat syrjintää” tai kielletään vertailemasta. Minä en saa sanoa ääneen, että romanit ovat Suomen tai Euroopan syrjityin etninen vähemmistö, mutta valkoinen suomalainen saa sen sanoa, silloin sen sanominen ei ole ongelma.

Miksi kaikenlaiseen rasismiin ja syrjintään on tärkeää reagoida?

Romanit eivät ole tietenkään ainoa vähemmistö Suomessa, joka kokee rasismia ja syrjintää. Kuitenkin romaneihin kohdistetulla rasismilla on hyvin pitkä historia Suomessa. Jos me emme antaisi antigipsysmin rajoittaa meitä, niin me voisimme Suomen romanien kautta ymmärtää paremmin suomalaisen rasismin historiaa ja mekanismeja.

Se epäinhimillinen tapa kohdella romaneita tänä päivänä tulee historiasta. Jo satoja vuosia sitten romanit esitettiin uhkana muille kansalaisille, uhkana heidän turvallisuudelleen ja hyvinvoinnilleen. Vaarallisena esitetyt ihmiset on helppo dehumanisoida. Heitä ei tarvitse kohdella, niin kuin muita ihmisiä kohdellaan. Koska romanit nähtiin uhkana, pystyttiin meitä kohtaan säätämään rasistisia ja muuhun väestöön poikkeuksellisia lakeja ja toimia. Lait lähtivät, mutta asenteet jäivät.

Nyt vastaavaa uhkan ja viholliskuvan luomista on alettu toteuttamaan muitakin ei-valkoisia nuoria kohtaan. Tätä tekevät poliitikot ja ministerit. Me emme saa enää antaa tällaisten kampanjoiden mennä loppuun asti, loppuun, jossa rasismista joitakin kohtaan tehdään täysin sallittua tai jopa suotavaa.

Samalla kun meidän tulee vastustaa ja purkaa rasismia yhteiskunnasta, myös yksilön tulee tarkastella asenteitaan. Meidän on helppo tuomita maailmalla tehdyt vääryydet, mutta mitä lähemmäksi tulemme maatamme, itseämme, sitä haastavampaa epäkohtien tunnustaminen ja tuomitseminen on

Kuten aiemmin sanoin, romanit ovat monen kompastuskivi, mitä tulee yhdenvertaisuus asioihin. Haluan muistuttaa, että ihminen ei voi olla antirasisti ja samaan aikaan oikeuttaa rasismia jotakin ryhmää kohtaan. On aivan sama, onko perustelusi tälle kotoa opittu malli tai ikävä kokemus yksittäisestä vähemmistöryhmään kuuluvasta henkilöstä.

Ihmisoikeudet ovat jakamattomat. Niitä ei ansaita. Ne kuuluvat kaikille. Niitä ei menetetä. Rasismin oikeuttaminen yhtä ryhmää kohtaan oikeuttaa koko rasismin olemassaolon. Ihmisoikeuksien puolella ollessa ei voi valikoida seisovansa vain tiettyjen puolella ja toisia vastaan. Tämä ei ole irtokarkkihylly.

Leif Hagert on ihmisoikeusaktivisti, kirjoittaja ja toimittaja sekä Suomen Romaniyhdistyksen ja Romaninuorten neuvoston entinen puheenjohtaja
Kirjoitus perustuu EtmuDays 2023 -konferenssissa Jyväskylässä pidettyyn kutsuesitelmään.