Toiminnallinen kielileiri täydessä vauhdissa – katso video!

Jyväskylän yliopiston Kielikampus ja Jyväskylän kaupunki järjestävät jo kolmatta kertaa lasten toiminnallisen kielileirin. Leiriä vietetään Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampuksella ja sen läheisyydessä 9.–13.6.2014. Leirin toteutuksesta vastaa kielten aineenopettajiksi ja luokanopettajiksi opiskelevien innokkaiden ohjaajien joukko. – Leiri on oiva tilaisuus opiskelijoillemme toteuttaa toiminnallista kielenopetusta koulun ulkopuolisessa oppimisympäristössä. Päätavoitteenamme on, että lapsilla on hauskaa uuden kielen ja kulttuurin parissa, kertoo yliopistonlehtori ja leiri-idean kehittäjä Katja Mäntylä. Leirillä 8–13-vuotiaat lapset tutustuvat kieleen mm. pelien, musiikin, liikunnan ja leivonnan kautta. Retkipäivänä syvennytään eläinteemaan kotieläinpuistossa, ja leiripäivän aterioillakin vieras kieli on läsnä.

Leirin ohjaajina toimivat opiskelijat ovat saaneet vapaat kädet leiriohjelman suunnitteluun, vaikka Kielten laitoksen ja Opettajankoulutuslaitoksen opettajankouluttajat ovatkin mukana projektissa. – Olemme käyttäneet mielikuvitusta ja luovuutta suunnittelussa. Leirillä esimerkiksi rakennetaan ruotsalainen juhannussalko ja pelataan krikettiä englanninkielisten valmentajien opastuksella, kertoo yhtenä ruotsin ryhmän ohjaajana ja leirin projektisihteerinä työskentelevä Anne-Maija Malmisalo-Lensu.

Kielileirillä on tänä vuonna kuusi ryhmää, joista kaksi tutustuu ruotsiin ja kaksi englantiin. Venäjän ja saksan ryhmiä on kumpaakin yksi. Leirille otettiin 72 nopeinta ilmoittautunutta noin 200 halukkaan joukosta. Leiriä tukee Suomen Kulttuurirahasto.

KATSO VIDEO KESKISUOMALAISEN SIVUILTA

LUE LEIRIKUULUMISIA BLOGISTAMME