Helsingin Sanomat: Vanhemmille kelpaisi kouluopetus suomeksi ja ruotsiksi

Suurin osa vanhemmista olisi tyytyväisiä, jos heidän lapsiaan opetettaisiin peruskoulussa suomeksi ja ruotsiksi. Eniten sitä mieltä ovat espoolaiset, hyvätuloiset ja korkeasti koulutetut, mutta myös helsinkiläisille ja vantaalaisille kelpaisi kaksikielinen opetus.
Helsingin Sanomat uteli asiaa pääkaupunkiseudun peruskouluikäisten lasten vanhemmilta TNS Gallupin toteuttamassa kyselyssä.

Vanhemmilta kysyttiin, pitäisikö Suomessa olla kouluja, joissa opetettaisiin suomeksi ja ruotsiksi.
Lisäksi tiedusteltiin, panisivatko vanhemmat lapsensa sellaiseen kouluun. Suurin osa vastasi myöntävästi molempiin kysymyksiin.
Vastaajista etenkin kokoomuksen ja vihreiden kannattajat puolsivat kaksikielisyyttä.

Rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin suhtautuu ajatukseen epäröiden. Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo, että Suomessa on käyty jo tarpeeksi kielipoliittista taistelua.
Hänen mukaansa moni perhe haluaisi kasvattaa lapsistaan kaksikielisiä, jos siihen olisi mahdollisuus.

Kielen oppimisen kannalta kaksikieliselle koululle ei olisi estettä, sanoo erikoistutkija Sari Pöyhönen Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksesta. Lapsi oppii montakin kieltä, mutta oppikirjojen sijaan lapsille pitää antaa kielikylpyjä, joissa opitaan toimimalla.

Aiheesta lisää 31.10 ilmestyneestä Helsingin Sanomista.