Kohti toimivampaa kotoutumis- ja kielikoulutusta

Alkavassa juttusarjassa käsitellään uudistumassa olevaa kotoutumiskoulutusta ja kielen oppimista tiettyjen erityisryhmien kannalta. Ensimmäinen kirjoitus pureutuu tutkimaan, mitä haasteita suomalaisessa kielen opetuksessa on ja miten luokkahuonekeskeistä oppimistapaa pitäisi ravistella aidon kielitaidon saavuttamiseksi.

Kielenopetuksessa on menossa murroskausi. Tähän saakka suomalaista kielen opetusta on voinut luonnehtia luokkahuonekeskeiseksi ja opettajajohtoiseksi. Sen haasteeksi on osoittautunut se, että oppilas ei opi käyttämään kieltä arjen tilanteissa ja oppimisessa keskitytään kirjalliseen tietoon ja kielen rakenteisiin. Kehitys kohti toiminnallisempaa oppimista ja suullista kielitaitoa on alkanut, mutta vanhan painolastin pudottaminen ei käy yhdessä yössä.

Jyväskylän yliopiston erikoistutkija Sari Pöyhönen ja professori Mirja Tarnanen ovat tiiviisti mukana Osallisena Suomessa -hankkeessa, jossa kehitetään kotoutumiskoulutusta ja erilaisille ryhmille sopivia kielenopetustapoja.

– Opetus painottuu edelleen kielitaidon sijasta kielitietoon. Partitiivin taivutuksia tärkeämpää olisi oppia taitoja, joita oppilas arjessa tai työssä tarvitsee. Miten kysyä vaikkapa neuvoa, pyytää selvennystä tai pelata lisää aikaa, jos ei heti ymmärrä, Sari Pöyhönen sanoo.

Tarnasen mukaan kyse on myös siitä, miten opetuksessa suhtaudutaan virheisiin, mitä pidetään virheenä ja miten kielitaidon uskotaan kehittyvän. Erityisryhmien kohdalla on myös hyvä pohtia, miten ylipäätään voi opettaa henkilöä, jolla ei ole motivaatiota oppia ja miten motivaatiota voi herätellä.

Kielen ja kulttuurin kommervenkit

Kielenopetuksen haasteellisimpiin kohderyhmiin lukeutuvat syrjäytymisalttiit vanhukset, myöhään maahan tulleet nuoret sekä kotiäidit. Viimeksi mainitun ryhmän kielitaidolla ja kulttuurintuntemuksella on kauaskantoisia vaikutuksia esimerkiksi siinä, miten he pystyvät seuraamaan lastensa koulunkäyntiä.

Kotouttamiskoulutuksen opetusryhmät ovat usein hyvin heterogeenisiä, ja lähtömaiden kulttuurit vaikuttavat oppilaiden oppimistapaan.

– Puhekulttuurista tulevalle meidän opetustapamme voi olla outo, ja hän oppisi paremmin tekemisen ohella, Tarnanen toteaa. Oppikirjalähtöisesti kieltä oppinut voi puolestaan olla pulassa kaupan kassalla, kun asia pitää ymmärtää kuultuna, eikä viestiä ja kielioppirakennetta voi ensin rauhassa lukea.

Suomessa kieli poikkeaa kirjoitettuna selvästi puhekielestä, ja ulkomaalainen joutuu melkeinpä opettelemaan kahta eri kieltä rinnakkain.

– Teacher talk tarkoittaa sitä, että opettaja alkaa puhua hitaasti ja ääntää liioitellun selkeästi. Oppilaille voi olla suuri pettymys, kun he eivät ymmärräkään tavallisten ihmisten puhetta luokan ulkopuolella. Asiaan on monia näkemyksiä, mutta kotouttamissuunnitelman hengessä suositeltavaa olisi käyttää luontevaa, alueen puhetapaa myötäilevää kieltä, Mirja Tarnanen sanoo.

Joko riittää?

Tarnanen muistuttaa, että kotoutumiskoulutuksessa vietettävä aika on lyhyt ja siksi opetuksen pitäisi olla mahdollisimman toimivaa.

– Siinä ajassa pitäisi oppia kieltä ja yhteiskuntataitoja mahdollisimman pitkälle. Niiden kautta voi syntyä tunne osallisuudesta ympäröivään yhteiskuntaan, hän lisää.

Julkisessa keskustelussa kielitaidosta puhutaan usein hyvin mustavalkoiseen tyyliin: se joko on tai ei ole riittävä. Todellisuudessa kielitaidon riittävyys määrittyy tilanteen ja tarpeen, kuten työtehtävän mukaan. Riittävyyteen vaikuttaa myös yksilön oma kokemus kielitaidostaan ja sen tarpeesta. Tietyn tason saavuttamisen jälkeenkin kielen harjoittamista on syytä jatkaa esimerkiksi työn tai opiskelun ohella.

Opetuksen tavoite on ennen kaikkea saavuttaa vakavasti otettavat viestintätaidot. Tavoitteen saavuttamiseksi Pöyhönen peräänkuuluttaa irtautumista koulutuksen fyysisistä rajoista, joiden puitteissa luokkahuoneessa istutaan tietty tuntimäärä kotoutumistuen motivoimana. Oppimisen pitäisi olla toiminnallista; sen sijaan että puhutaan luokassa siitä, miten pankissa asioidaan, lähdetään fyysisesti pankkiin harjoittelemaan. Erillisiä kielen ja yhteiskuntataidon tunteja ei tarvita, kun kielen opettelua yhdistetään arjen sisältöihin.

– Pitäisin vallankumouksellisena jo sitä, jos opetuksen painopistettä kielitiedosta kielitaitoon saataisiin jalkautettua toiminnan tasolle. Monet opettajat ovat kyllä samaa mieltä uudistuksen tarpeista, mutta vanhaan on aina helppo palata. Muutos vaatii pinnistelyä, toteaa Pöyhönen.

Lähde:
http://www.monitori-lehti.fi/intermin/monitori/cms.nsf/headlines/BA7F0D2753DC0471C225796D0047A916