Kielikampuksen ohjelma keräsi väkeä Yläkaupungin yössä

Kielikampuksen opiskelijat leikittivät ja laulattivat viime lauantaina Mäki Matin perhepuistossa Yläkaupungin yön yleisöä saksaksi, englanniksi ja venäjäksi. Kielisuihkutteluun mukaan uskaltautuivat pienempien ja isompien lasten lisäksi myös heidän vanhempansa. Tuokion aikana leikittiin mm. Kapteeni käskee –leikkiä saksaksi, hedelmäsalaattipeliä venäjäksi ja laulettiin Pää, olkapää –laulua eri kielillä. Kielikampuksen värikkäällä standilla oli lisäksi mahdollista tutustua erikielisiin oheismateriaaleihin, värittää eri kulttuureihin liittyviä kuvia ja oppia samalla värien nimiä eri kielillä sekä maalauttaa poskelle suosikkimaansa lipun. Kielikampus osallistui Yläkaupungin yö -tapahtumaan kolmatta kertaa, ja pilvisestä säästä huolimatta innokkaita kieliin ja kulttuureihin tutustujia oli runsaasti.

Kielisuihkuttelu on toiminnallinen leikkituokio, jossa lauletaan, liikutaan ja leikitään eri kielten tahdissa. Suihkuttelussa voidaan opetella esimerkiksi värien, numeroiden ja ruumiinosien nimiä sekä maistella niihin liittyviä uusia äänteitä. Tuokion aikana käytetään paljon toistoja, jotta uudet kielen ainekset jäisivät paremmin mieleen. Mukana on myös muita puhetta tukevia elementtejä, kuten kehollista ilmaisua, eleitä, ilmeitä sekä erilaisia välineitä, kuten kuvakortteja ja esiteitä. Keskeistä ei kuitenkaan ole opetella uutta kieltä, vaan nostaa lapsen kieli- ja kulttuuritietoisuutta tavalla, joka jättää tutustumishetkestä myönteisen muiston. Tavoitteena on luoda matalan kynnyksen toimintatuokio, jossa uuteen kieleen tutustuminen yhdistyy myönteiseen asenneilmastoon.

Valokuvat tapahtumasta löytyvät toimintasivuilta.