Kielileiri 2015

kielileiri2015_1

Jyväskylän yliopiston Kielikampuksen yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa järjestämä neljäs kielileiri valtasi Seminaarinmäen kampuksen perinteisesti kesäkuun toisella viikolla. Leirin energisinä ohjaajina toimivat kielten aineenopettajiksi ja luokanopettajiksi opiskelevat. Tuttuun tapaan leirillä musisoitiin, pelattiin, luettiin satuja, askarreltiin ja retkeiltiin lähiympäristöön. Ensimmäistä kertaa mukana oli ranska, ja suklaamousse ja upeat maitopurkeista askarrellut Pariin nähtävyydet taisivat olla viikon kohokohtia. Englannin ryhmät mm. järjestivät historian ensimmäiset Jyväskylä Highland Gamesit ja tekivät grilliretken Mäki-Mattiin. Ruotsin ryhmiä liikuttivat värirastirata ja taidepaja, ja saksan ryhmän leiriolympialaiset ja Lounaispuisto-retki jäivät mieleen. Loppujuhlassa oli euroviisuhuumaa kun Patongit, Pink Fluffy Unicorns, Supersaksa, Chubby Bunnies ja ruotsin energinen Sommartiden olivat lavalla. Leirin ohjaajat kunnostautuivat upealla bändi/kuoroesityksellä.

Leiri oli ennätyssuosittu: n. 250 lasta ilmoittauttui leirille. Koska leirille pystytään turvallisesti ottamaan 72 lasta, paikat arvottiin ensikertalaisten kesken. Toki uudelleenkin oli mahdollisuus päästä leirille, jos ensikertalaisia ei ollut leiripaikkojen verran. Viikon aikana leiritunnelmista ilmestyi kuvia leirin omalle Instagram-tilille.

Vuoden 2015 leiri sai taideavustuksen Svenska Kulturfondenilta ja leiriä avustivat myös Pohjola-Norden Keski-Suomi, Citymarket Seppälä sekä Jyväskylän Sähkö ja Tele Oy.

 

kielileiri2015_2  kielileiri2015_3

 

Teksti: Katja Mäntylä

 
Share