Kielikampuksen sisällä vuonna 2019 tapahtunutta / Happened inside the Language Campus in 2019

(Please scroll down for English)

Suunnittelutyö

Kielikampuslaisille teetettiin keväällä 2019 kysely liittyen Kielikampuksen toimintaan. Kyselyyn vastasi 49 kielikampuksen työntekijää. Kielikampuksen tärkeimmiksi tehtäviksi nostettiin muun muassa monikielisyyden esiin tuominen, yhteisöllisyyden tukeminen yliopiston eri laitosten välillä, sekä kielikoulutuksen näkyvämmäksi tekeminen yhteiskunnassa.

Kielikampuksen pedagoginen iltapäivä järjestettiin kesäkuussa Jyväskylän yliopiston vanhassa juhlasalissa. Iltapäivässä työstettiin Kielikampuksen strategiaa, eli sitä, mitä Kielikampus on, mitä sen pitäisi olla ja mitä sen toimintaan pitäisi kuulua. Strategiatyön pohjana käytettiin kielikampuslaisille aiemmin keväällä teetettyä kyselyä. Strategiatyö jatkuu vuonna 2020.

 

Kielikampuksen post-graduate-ryhmä

Post-graduate-ryhmä järjesti vuonna 2019 monenlaista toimintaa Kielikampuksen väitöskirjatutkijoille ja nuorille tutkijoille.

Suosittuja kaksipäiväisiä kirjoitusretriittejä järjestettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaksitoista kertaa, siis puolet enemmän kuin vuonna 2018! Vuoden loppupuolella kirjoitusretriittejä järjestettiin vielä yhdeksän lisää. Kirjoitusretriittien ideana on varata kalenterista aikaa, jolloin keskitytään vain kirjoittamiseen. Retriitin voi viettää minkä tahansa tekstin, esimerkiksi tutkimusartikkelin, rahoitushakemuksen tai konferenssiesitelmän parissa. Tapaamiset ovat avoimia kaikille kielikampuslaisille (KiVi -laitos, SOLKI, OKL, MoVi).

Toukokuussa post-graduate-ryhmä järjesti jälleen kieli- ja viestintätieteiden kevätkoulun, jossa väitöskirjatutkijat esittelivät omaa tutkimustaan. Vuoden 2019 teema oli ”Yhteisö”, ja vieraileva tutkija Saara Repo Helsingin yliopistosta piti luennon ja työpajan otsikolla: Sense in and of community: PhD students’ place in the university community.

Lokakuun lopussa post-graduate-ryhmä järjesti vuosittaisen nuorten tutkijoiden bootcampin Kiponniemen toimintakeskuksessa. Puolentoista päivän mittainen bootcamp koostui aineisto- ja tekstiseminaarista, työelämä- ja konferenssitaitojen työpajasta sekä vapaasta seurustelusta ja verkostoitumisesta.

Post-graduate-ryhmä järjesti lisäksi lukutapaamisia, tekstityöpajoja, jatko-opiskelijoiden vertais- ja ryhmämentorointia sekä vapaamuotoisia illanviettoja kielikampuslaisille.

 

Seminaareja, luentoja ja työpajoja

Kielikampuksen laitokset järjestivät useita seminaareja, luentoja ja työpajoja, jotka olivat avoimia koko Kielikampuksen väelle.

Helmikuussa kielikampuslaiset saivat nauttia monitieteisestä seminaarista, aiheena Työn murrokseen liittyvät ennakoinnit, jännitteet ja ristiriidat suomalaisessa työelämässä. Maaliskuisessa seminaarissa taas keskusteltiin otsikolla What is language? Marraskuun pimeydessä kielikampuslaiset kokoontuivat L2 Pronunciation Research symposiumiin, jossa esiteltiin paitsi yliopistomme omaa tutkimusta, myös suunniteltiin Pohjoismaista yhteistyöverkostoa ääntämisen tutkimukseen liittyen.

Vierailevia luentoja pitivät muun muassa Dorte Lønsmann (University of Copenhagen), Srikant Sarangi (Aalborg University), Riina Klemettinen (Kotimaisten kielten keskus), Elaine Tarone (University of Minnesota), Luisa Martín Rojo (Universidad Autónoma de Madrid) ja Iasonas Lamprianou (University of Cyprus).

Kielikampuslaisille avoimissa työpajoissa harjoiteltiin muun muassa zinejen tekemistä, väitöskirja-artikkelien julkaisemista ja kommentointia, omien kielikäsitysten tuulettamista ja korpustutkimuksen metodeja.

 

Julkaisut

Jyväskylän yliopiston Kielikampuksen tutkijat olivat mukana toimittamassa ja kirjoittamassa uutta kielikoulutuspolitiikan oppikirjaa Kieli, koulutus, politiikka - Monipaikkaisia käytänteitä ja tulkintoja. Yleistajuinen teos on tilattavissa Vastapainon sivuilta. https://vastapaino.fi/sivu/tuote/kieli-koulutus-politiikka/2451023

Kielikampuslaiset toteuttivat myös Opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnöstä selvityksen kielikoulutuksen saavutettavuudesta eurooppalaisessa perusopetuksessa. Se on luettavissa täällä: https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/solki/tutkimus/julkaisut/pdf-julkaisut/kielikoulutuksen-saavutettavuus-eurooppalaisessa-perusopetuksessa.pdf

 

Apples

Kielikampuksen julkaisemasta elektronisesta Apples – Journal of Applied Language Studies -julkaisusta ilmestyi vuonna 2019 neljä numeroa. Apples on luettavissa osoitteessa http://apples.jyu.fi/.

 

Kielikampuksen Mukamas-kuoro

Mukamas-kuoro jatkoi toimintaansa entiseen tahtiin työhyvinvointia ja Kielikampuksen yhteishenkeä edistäen. Kuoronjohtajana jatkoi Sarri Honkanen.  Kevät- ja syyslukukauden aikana harjoiteltiin aina keskiviikkoiltapäivisin. Kuoro on avoin Kielikampuksen työntekijöille, ja siihen voi liittyä mukaan milloin vain!

Lue Mukamas-kuorosta juttu ”Kuorolaulusta työhyvinvointia”

 

*******

Strategy work

In the spring of 2019, a survey among staff members was conducted regarding the operation of the Language Campus. 49 employees of the Language Campus took part in the survey. The survey highlighted the most important functions of the Language Campus: promoting multilingualism, enhancing the community spirit among different departments of the university, and making matters of language education more transparent in society.

The Language Campus pedagogical afternoon happened in June in the old main hall on Seminar hill at the university campus. The focus of the afternoon was the Language Campus strategy, i.e. what the Language Campus is, what it should be, and what it should do. The survey done earlier in the spring acted as a basis for the discussion. Working on the strategy will continue in the year 2020.

 

The Language Campus post-graduate group

The post-graduate group organized many kinds of activities for Language Campus’ doctoral students and junior researchers in 2019.

Two-day writing sessions were organized 12 times during the first half of the year, which is twice as many as in 2018! During the second half of the year, there were 9 more two-day writing retreats. The idea of the writing retreats is to set aside time just for writing. You can write anything you are working on at the moment: funding applications, conference papers, research articles… The writing retreats are open to everybody at the Language Campus (Department of Language and Communication Studies, Centre for Applied Language Studies, Department of Teacher Education and Centre for Multilingual Academic Communication). 

In May, the post-graduate group organized the traditional Spring School of Language and Communication Studies, where doctoral students presented their work. The 2019 theme was “Community”, and guest researcher Saara Repo from the University of Helsinki gave a lecture and held a workshop titled: Sense in and of community: PhD students’ place in the university community.

In October, the post-graduate group organized the traditional boot camp for junior researchers in the Vesala camping centre. This year’s theme was conference skills.

Furthermore, the post-graduate group arranged reading meetings, text workshops and peer and group mentoring for doctoral students, as well as informal get-togethers.

 

Seminars, lectures and workshops

The departments of the Language Campus organized several seminars, lectures and workshops, which were open for all Language Campus people.

In February, Language Campus staff enjoyed a (Finnish-language) multidisciplinary seminar titled The expectations, tensions and conflicts in Finnish society related to the transformation of work. In March, the topic of a seminar was What is language? In the darkness of November, the Language Campus employees gathered to the L2 Pronunciation Research symposium, where not only our own university’s research was presented, but also a Nordic network for pronunciation research was planned.

Visiting lectures and workshops were held for example by Dorte Lønsmann (University of Copenhagen), Srikant Sarangi (Aalborg University), Riina Klemettinen (Institute for the Languages of Finland), Elaine Tarone (University of Minnesota), Luisa Martín Rojo (Universidad Autónoma de Madrid) ja Iasonas Lamprianou (University of Cyprus).

Workshops open for all Language Campus employees focused on topics such as creating zines, publishing and commenting on doctoral thesis articles, airing out one’s own conceptions of language, and the methods of corpus linguistics.

 

Publications

Language Campus researchers wrote and edited the new language education policy textbook Kieli, koulutus, politiikka - Monipaikkaisia käytänteitä ja tulkintoja. The book can be ordered at the Vastapaino publishing company website. https://vastapaino.fi/sivu/tuote/kieli-koulutus-politiikka/2451023

Language Campus researchers also produced a report at the request of the Ministry of Education and Culture on access to language education in European comprehensive education. The English summary of the report can be read here: https://www.jyu.fi/hytk/fi/laitokset/solki/tutkimus/julkaisut/pdf-julkaisut/report-on-access-to-language-education-in-european-comperensive-education_english_summary-1.pdf

 

Apples

The Language Campus publishes the electronic journal Apples – Journal of Applied Language Studies. 4 issues of the journal came out in 2019. Apples can be accessed at http://apples.jyu.fi/.

 

The Language Campus’ Mukamas choir

The Mukamas choir continued its activities as before, promoting well-being and community spirit at work. Sarri Honkanen continued as the conductor. The choir had its practice in Wednesday afternoons during the spring and autumn semesters. Mukamas choir is open for all Language Campus employees, and you can join in at any time!

Read the article “Kuorolaulusta työhyvinvointia” about the Mukamas choir