LESLLA-symposiumi

Low Educated Second Language and Literacy Acquisition, LESLLA, for Adults on kansainvälinen tutkijoiden, kouluttajien ja päätöksentekijöiden foorumi, jossa tarkastellaan luku- ja kirjoitustaidottomien sekä vähän tai ei lainkaan koulutusta saaneiden aikuisten maahanmuuttajien kielenoppimista ja -opetusta. LESLLAn tavoitteena on jakaa empiiristä tutkimustietoa, jotta sitä voitaisiin hyödyntää maahanmuuttajien koulutuksen järjestämisessä ympäri maailmaa. Yksi osa foorumin toimintaa on vuosittain järjestettävä symposiumi.

LESLLAn 8. symposiumin järjestäjänä toimi Jyväskylän yliopiston Kielikampus. Tapahtuma tarjosi hyvän tilaisuuden toisiin ammattilaisiin tutustumiselle ja verkostoitumiselle sekä ammatillisen osaamisen päivittämiselle. Osallistujia ja puhujia on ilmoittautunut yli kymmenestä maasta. Symposiumin pääkieli oli englanti, mutta viimeisenä päivänä oli myös suomenkielistä ohjelmaa. Symposiumin planeristeina kuultiin Martha Young-Sholten, Susanna Sturbe, Leena Nissilä ja Pirjo Immonen-Oikkonen sekä Raichle Farrely. Symposiumia edeltävänä päivänä järjestettiin osanottajille mahdollisuus tutustua luku- ja kirjoitustaidottomien nuorten ja aikuisten kielikoulutukseen Jyväskylässä.

Keskisuomalaisen juttu symposiumista

Plenaariluentojen tallenteet

kuvat-leslla-2012-019.jpgkuvat-leslla-2012-023.jpgkuvat-leslla-2012-059.jpg

kuvat-leslla-2012-073.jpgkuvat-leslla-2012-079.jpgkuvat-leslla-2012-113.jpg

kuvat-leslla-2012-143.jpgkuvat-leslla-2012-138.jpg