Miten määrittelisit oman kielitaitosi? ja muuta pohdintaa kielitaidosta Kielikampusseminaarissa

Tämänvuotisen Kielikampus-palkinnon on saanut Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu.  Palkinnon vastaanotti kauppakorkeakoulun dekaani, professori Hanna-Leena Pesonen Ruusupuistossa 23.9. järjestetyssä Kielikampusseminaarissa.

”Kielikampus kiittää Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulua (JSBE) kielimyönteisyydestä tutkinnoissa. Kauppakorkeakoulu huolehtii osaltaan siitä, että sekä sen kotimaisissa että ulkomaisissa koulutusohjelmissa opiskelijoilla on mahdollisuus kehittää viestintä- ja kielitaitojaan monipuolisesti osana opintojaan”, kiittelivät palkinnon jakaneet Monikielisen akateemisen viestinnän keskuksen johtaja Peppi Taalas ja kieli- ja viestintätieteiden laitoksen johtaja Mika Lähteenmäki. Kielikampus-palkinto jaetaan vuosittain taholle tai henkilölle, joka on toiminnassaan edistänyt merkittävästi kielten asemaa, kielenoppimista tai kielitietoisuutta Jyväskylän yliopistossa. 

Kielikampusseminaarin teemana oli Kielitaidon kolme kovaa: mitä, miten, miksi? Seminaarin aluksi pohdittiin ja tuunattiin kielitaitokäsityksiä professori (emerita) Hannele Dufvan alustuksen innoittamana: onko kielitaito sitä, että hallitsee kielen ja sen sääntökokoelman, vai sitä, että ymmärtää kielen abstraktina semioottisena järjestelmänä? Vai onko kielitaito kenties repertoaari erilaisia resursseja eli tapoja toimia (taitavasti) eri tilanteissa? 

Seminaarin paneeliin osallistuneet edustivat erilaisia kielitaidon opetuksen, tutkimuksen ja tarpeen näkökulmia. Professori (emerita) Hannele Dufvan lisäksi panelisteina olivat opetusneuvos Anu Halvari Opetushallituksesta, kieltenopettaja Mikko Laitinen Suininlahden koulusta, kielten opettajaopiskelija Sandra Miettinen sekä rekrytointiasiantuntija, aluepäällikkö Terhi Tuukkanen Personnel Groupista. Panelistit olivat varsin yksimielisiä muun muassa siitä, että englannin lisäksi olisi hyvä osata ja opiskella muitakin vieraita kieliä, mutta nopeita ja helppoja keinoja kielten opiskelun lisäämiseksi paneelissa ei löydetty. Mikko Laitinen sanoi kertovansa yläkouluikäisille oppilailleen, että ruotsin opiskelu on kuin kielitaidon kuntosali: englantia voi oppia ’ihan vahingossa pelaamalla’ mutta ruotsia opiskellessaan oppii myös ’kielitaitolihaksia’ eli oppii oppimaan kieliä. Tämän osuvan luonnehdinnan kannustamina panelistit ja yleisö innostuivat keskustelemaan niin yleisen kielitajun ja kielenopiskelutaitojen opettamisen kuin monikielisyyden tärkeydestä.

Monikielisyys, ainakin jos se mielletään useampien kielten opiskeluna koulussa, on Suomessa valitettavasti ollut vaakalaudalla viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.  Kielten opiskelijamäärät varsinkin lukiossa ovat laskeneet rajusti 1990-luvun määristä, selvisi Anu Halvarin lukiokoulutusta käsittelevästä esityksestä. Yksi keskeinen syy laskeneisiin lukuihin lienee 2000-luvun alussa toteutettu ainereaaliuudistus, ja nyt pelätään, kuinka korkeakoulujen haku-uudistus vaikuttaa kieltenopiskelijalukuihin. Anu Halvari loi esityksensä lopulla kuitenkin seminaarin osallistujiin toivoa: ehkä tuleva lukion opetussuunnitelma luo uusia mahdollisuuksia myös monikielisyyteen ja laajempaan kielivalikoimaan?