XXXI Fonetiikan päivät Jyväskylässä

Fonetiikan päivät järjestettiin Jyväskylän yliopistossa kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen 24.–25.3.2017. Edellisen kerran kyseisen tapahtuman puitteissa kokoonnuttiin Jyväskylässä vuonna 1987. Vaikka erillistä fonetiikan oppiainetta ei Jyväskylän yliopistossa ole ollut enää vuosiin, fonetiikka ja toisen ja vieraan kielen ääntäminen ovat viime aikoina herättäneet siinä määrin kiinnostusta, että aika oli sopiva tuoda tapahtuma jälleen Keski-Suomeen. Tällä kertaa konferenssin järjestävänä tahona toimi Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksen hanke, Fokus på uttalsinlärningen med svenska som mål- och källspråk (FOKUS), jota rahoittaa Svenska litteratursällskapet i Finland r.f.

Konferenssin järjestelytoimikunnan johdossa toimi FOKUS-hankkeen johtaja Mikko Kuronen, ja muut toimikunnan jäsenet olivat Elina Tergujeff, Hannele Dufva, Riikka Ullakonoja, Maria Kautonen sekä Henna Heinonen. Lisäksi konferenssin avustajina toimivat kaksi kieli- ja viestintätieteiden laitoksen opiskelijaa, Valtteri Nyyssönen ja Jenna Savolainen.

Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi yhteen noin kuusikymmentä fonetiikasta ja puheen tutkimuksesta kiinnostunutta tutkijaa ja opiskelijaa. Konferenssiin saapui osallistujia useasta suomalaisesta yliopistosta, mutta paikalla oli myös foneetikkoja muun muassa Tallinnan ja Tarton yliopistoista. Lisäksi tapahtuma houkutteli paikalle Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksen henkilökuntaa ja opiskelijoita, joilla oli vapaa pääsy tapahtumaan. Perjantaiaamusta lauantai-iltapäivään kestäneen konferenssin aikana osallistujat saivat kuunnella esitelmäsessioita, kierrellä posterinäyttelyssä sekä keskustella ja verkostoitua muiden fonetiikasta kiinnostuneiden kanssa. Fonetiikan päivien paluuta Jyväskylään juhlistettiin perjantaina perinteisellä konferenssi-illallisella ravintola Harmoonissa, jossa myös jatkettiin vokaaleihin ja konsonantteihin tutustumista onnenpyörää pelaten.

    Vastaanotto-e1492064408259-169x300     Tervetuloa-300x169       Salista-300x225   

Konferenssi oli erinomainen tilaisuus hakea inspiraatiota omaan tutkimukseen tai vain nauttia fonetiikkaan ja puheen tutkimukseen liittyvien tutkimusaiheiden laajasta kirjosta. Kahden päivän aikana osallistujat saivat tutustua lähes kolmeenkymmeneen kiinnostavaan tutkimusprojektiin esitelmien ja postereiden kautta. Fonetiikan ja puheen tutkimuksen monialaisuus oli vahvasti läsnä Fonetiikan päivillä, sillä paikalla oli kielitieteilijöiden lisäksi signaalinkäsittelyn ja akustiikan tutkijoita Aalto-yliopistosta sekä logopedian asiantuntijoita Tampereen yliopistosta. Eräitä esiteltyjen tutkimusten aiheita olivat eri-ikäisten puhujien ääntämisen oppiminen, automaattinen puheentunnistus, varhaisen kielenoppimisen ominaispiirteet, hädänalaisen äänen akustiset ominaisuudet sekä puheterapeuttien arviot puheen sujuvuudesta.

Onnenpyörä-209x300          Rally-English-300x169

Vuonna 2018 Fonetiikan päivät järjestetään Tarton yliopistossa.