Kieliviikko 2014

Euroopan kielten päivä 26.9. sai ympärilleen kokonaisen juhlaviikon Kielikampuksella. Eri kielten opiskelijoista koostunut projektikurssi kielten laitoksen ja OKL:n opettajan ohjaamana ideoi ja toteutti monipuolista kielitoimintaa kampuksella ja kaupungilla. Viikon tavoitteena oli jakaa tietoa kansainvälistymisestä ja kotikansainvälistymisestä, kertoa kielten opiskelumahdollisuuksista ja ennen kaikkea rohkaista ihmisiä käyttämään osaamiaan vieraita kieliä.

ekv

Viikko starttasi maanantain syksyisessä säässä keskustan Kompassilla kielenosoituksessa, jossa pieni mutta sitäkin äänekkäämpi joukko opiskelijoita muistutti kielten rikkaudesta ja kielen mahdollisuuksista. Samalla jaettiin viikon ohjelmasta kertoneita lehtisiä.

Tiistaina vuorossa olivat Kielimessut Agoran kampuksella. Messuilla esittäytyivät kielten laitos, Kielikeskus, kielten ainejärjestöt, kv. tuutorit, sekä Agoralla sijaitsevien tiedekuntien kv. yhdyshenkilöt. Tarjolla oli siis tietoa paitsi kielten opiskelusta, myös vaihtoonlähdöstä ja vaihtareista Jyväskylässä. Toki mukana oli myös kielivisaa, pelejä, karkkia, sekä Kielikampuksen värikkäitä pinssejä. Iltaa jatkettiin Bar Hemingway’ssa monikielisesti pelaillen.

Keskiviikkona kieliviikko levittäytyi Seppälään. Citymarketissa saattoi kaupassakäynnin lomassa tutustua eri kieliin, osallistua kielisuunnistukseen, jutella kielten opiskelusta ja ilahtua aforismeista eri kielillä. Moni malttoi ruokaostosten ohessa tutustua kielten viikon pisteeseen ja tarjontaan.

Torstaina puuhattiin kielten parissa aamuvarhain kielibrunssilla kahvila Muistossa. Tapahtumaa oli markkinoitu erityisesti kansalaisopiston kielten opiskelijoille, ja heitä olikin mukana mukava joukko. Kielen harrastajat käyttivät hyvin hyödykseen tilaisuuden käyttää vierasta kieltä luokkahuoneen ulkopuolella.

Varsinaista kielten päivää vietettiin perjantaina kauppakeskus Forumissa, jossa mukana oli kuusihenkisen projektikurssin lisäksi runsaasti Kielikampuksen henkilökuntaa. Maisemavisa, suklaa, pinssit, kirjanmerkit ja postikortit houkuttivat pysähtymään, ja päivän aikana juteltiin kielistä satojen kaupunkilaisten kanssa, lyhyempiä ja pidempiä keskusteluja. Kieli ja kielten opiskelu ovat asioita, joista jokaisella on kokemusta ja mielipide, ja keskustelut olivat huikean kiinnostavia. Erityisen kiinnostuneita kaupunkilaiset olivat siitä, miten kannattaisi opiskella kieliä. Seuraavaan kielten päivään voisikin työstää vinkkilistan osallistujille jaettavaksi.

Viikko tavoitti onnistuneesti sekä yliopiston väkeä että muita kaupunkilaisia. Kurssille osallistuneet opiskelijat saivat oivaa työelämäharjoittelua, ja kielet ja kielten opiskelu ansaitsemaansa huomiota. Opiskelijoiden raportti on luettavissa blogissamme.

 

EKVkuva EKVkuva1    EKVkuva5      WP_008234    WP_008238  WP_008240 WP_008241   WP_008244 WP_008245  WP_008247  WP_008249 WP_008250 WP_008251  WP_008253   Forumista löytyy nyt Kielitietäjää. Tuleppa esittämään vaikeita kysymyksiä! #Euroopankieltenpäivä WP_008257

VisailuaTwisteriä ForumissaTwisterKielenosoitusForumissaCitymarketissa