Avainsana-arkisto: median kieli

Saksan kielileiri toi väriä kesälomaan Jyväskylässä

Kesäkuun toisen maanantaiaamun paisteessa ponkaistiin käyntiin kauan odotettu saksan kielileiri Jyväskylän yliopistossa. Leirille lähti mukaan 20 innokkainta lasta, joista monelle saksan kieli oli aivan uusi tuttavuus. Leiriä vetämässä oli neljä innokasta opettaja-opiskelijaa Jyväskylän yliopistosta, joidenka mukaan tärkeintä viikon aikana oli … Lue loppuun

Avainsanoina , ,

Naistenlehdet ja diskursiivinen vallankäyttö

Väitöskirjani käsittelee naistenlehtiä – tai tarkemmin sanottuna maailman laajalevikkisintä naistenlehteä Cosmopolitania. Erityisesti nuorten naisten keskuudessa on aineistovalintani herättänyt intohimoja. Tyypillisesti nuoriin naisiin lukeutuva keskustelukumppanini kiirehtii ensin sanomaan, ettei lue Cosmopolitania kuin korkeintaan joskus kampaajalla, jonka jälkeen hän antaa tätä taustaa … Lue loppuun

Avainsanoina ,

Suomalaista uutisointia

Omat työpaineet tuntuvat pieniltä ajatellen maailmanmenoa. Kuitenkin kummastelen suomalaista uutisointia, joka eroaa varsin paljon seuraamastani saksalaisesta. Kun Saksan urheiluliitto ilmoitti sunnuntaina, etteivät he lähetä taitoluistelijoita Tokion maailmanmestaruuskisoihin maaliskuun lopussa, Suomessa asiaa harkittiin vielä. Nyt kisat on peruttu, eikä ”vaikeaa” päätöstä … Lue loppuun

Avainsanoina