Yhteiskunnallista tehtävää toteuttamassa

Vaalit ovat monella taholla herättäneet huolestunutta keskustelua siitä, mihin Suomi on menossa. Minussa vastaavan huolen herätti vuosi opettajana yläkoulussa. Varsin usein löysin itseni miettimästä, mitä ihmettä olen tekemässä: Mitkä ovat niitä oikeita taitoja, joihin opetuksessa tulisi panostaa, mitkä taas perinteen painolastia? Mistä oppimisen merkityksellisyys löytyy, kun koulua vaan suoritetaan ja millään ei oo mitään väliä? Kuutonen on monelle ihan hyvä arvosana; ei ole motivaatiota pinnistää ylöspäin, vaikka kannustusta ja tukea aktiivisesti tarjotaan. Joku taas loukkaantuu, jos ei saa seiskaa tekemättä mitään, kun on kuitenkin ollut tunneilla. Mistä tunnistaa aidot oppimisen prosessit ja tilanteet, joissa ollaan tekemässä ”jotakin oikeaa”? Miksi iso osa toiminnasta tuntuu puuhastelulta, jolla oppilaita pidetään puuhakkaina mutta aitoa intoa jonkin ilmiön oppimiseen ei synny? Koulun tietosisällöt ja toiminnan tavat eivät tunnu rimmaavan ajan ja ympäröivän elämän haasteiden kanssa. Häiriökäyttäytymistä ja motivoitumisen puutetta tavataan selittää murrosiällä, mutta mihin kaikkeen se selitys on järkevää ulottaa? Mihin kaikkeen on syytä tottua ja sopeutua, mihin ei?

Mietin paljon myös yliopistoa ja sen yhteiskunnallista tehtävää. Missä määrin tavoitamme yliopiston suojista yhteiskunnan ja koulumaailman todellisia kipupisteitä ja suuntaamme tutkimustamme niihin? Mahdammeko määrittää tutkimusaiheemme kovin akateemisista tiedonhierarkioista ja maailmankuvista käsin? Onko meillä itse asiassa tavoitteenakaan tuottaa niin pitkälle jalostettua tietoa, että se oikeasti toisi apua oppimisen ja opetuksen haasteisiin tai auttaisi jäsentämään yhteiskunnan muutosprosesseja? Onko meillä kykyä kertoa tutkimustuloksista niin, että niitä ymmärretään ja niillä nähdään olevan tiedollista arvoa yhteiskunnan haasteiden edessä? Millaisia opettajia oikein koulutamme ja miten varmistamme oman tuntumamme muiden koulutusasteiden todellisuuteen?

Miten tutkimuksemme ylipäätään tavoittavat esimerkiksi opettajia kentällä? Joku lukee paikallislehteen päätyneen lehdistötiedotteen tai haastattelun, mahtaako jäljittää itse tutkimuksen? Tieteellisiä artikkeleita julkaistaan yhä enemmän netissä, mutta miten opettajat löytävät niihin? Mitä kautta tieto kiirii kentälle? Entä piilevätkö artikkelit lopulta tietokannoissa, joihin kouluilla ja kiinnostuneilla lukijoilla ei ole lisenssejä? Mahdetaanko tutkimuksilla tavoitellakaan käytännön vaikuttavuutta ja tiedon jalkauttamista kentälle? Kenelle ja mihin tarkoituksiin oikein tutkimme, viestimme ja keskustelemme?

Aika monta kysymystä – jos niihin pitäisi vastata, vastaukseni olisivat hämmentävän epäröiviä. Kielikampus on hieno joukkovoimanponnistus, jolla kokoamme voimiamme ja kurkotamme ulos kampukselta. Mutta miten sivuillemme löydetään ja lukeeko tätäkään blogikirjoitusta kukaan yliopiston ulkopuolelta?

Vaalit pakottavat valtaapitävät katsomaan peiliin ja arvioimaan toimintaansa. Millä check-pointilla yliopiston yhteiskuntavastuu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus punnitaan?

Avainsanoina , ,