Toiminnallisen kielileirin terveisiä (englanti 2)

Monday 9th June

Ensimmäisenä leiripäivänä maanantaina pelattiin krikettiä. Kriketti oli alussa outo ja vaikea peli, mutta sitten se olikin helppo ja hauska! Aamulla me tehtiin pinssit, joihin laitoimme omat nimet. Ne oli helppo tehä. Jokainen sai salaisen kirjekaverin, jolle kirjoitetaan joka päivä kirjeitä. 11:30 me mentiin syömään. Ruokana oli kolme erillaista annosta. Enimmistö otti pinaattilettuja.

 

 

Tuesday 10th June

Toisen leiripäivän teemana oli Australia. Posteljooni oli yön aikana toimittanut leiripostin leiriläisten postilaatikkoihin, ja päivä alkoikin salaisten leirikavereiden kirjeiden lukemisella. Sitten aloimme valmistautua päivän ohjelmaan lintunaamarien askartelulla ja koristelulla. Kotiluokkamme olikin täynnä mitä eriskummallisimpia ja eksoottisimpia lintuja. Kun kaikki olivat saaneet naamarinsa valmiiksi – ja osa oli jo ehtinyt mennä rikkikin – lähdimme Ryhtilän liikuntasaliin rakennettuun erämaahan walkabout-kävelylle. Leiriläisten täytyi pikkulintu neuvonantajanaan selviytyä esteradasta paljain jaloin ja silmät sidottuina. Ohjaajien huolet radan vaikeudesta osoittautuivat turhiksi, kun leiriläiset rohkeasti selvittivät radan yksi toisensa jälkeen, osa useampaankin kertaan. Siivottuamme lopulta esteradan pois jäimme vielä hetkeksi purkamaan energiaa pelaillen ja leikkien ennen ruokailua.

Sen jälkeen pelattiin polttopalloo ja Duck Duck Goosea.

 

Iltapäivällä ruokailun jälkeen kirjoitettiin uudet kirjeet salaisille kirjeystäville. Australia-teema jatkui tietovisailun merkeissä eksoottisiin eläimiin tutustuen, jonka jälkeen oli aika vaihtaa keskiviikon tulevaan teemamaahan, USAhan. Hollywood ja elokuvat olivat puheenaiheena. Ryhmäläiset ideoivat yhdessä omaan lyhytelokuvaan teeman ja jakoivat roolit. Ohjaajien avustuksella saatiin vuorosanat käännettyä englanniksi, ja huomenaamulla kuvaukset voivat alkaa! Lopputulosta kotijoukot ja muut leiriläiset pääsevät ihastelemaan perjantain päättäjäisjuhlassa. Ennen sitä vuorossa on vielä paljon mukavaa tekemistä, päiväteemoina USA, Britannia ja Irlanti.

Sitten meillä oli tietokilpailu. Sen jälkeen suunniteltiin leffaa, jonka nimi oli Haudankaivaja.