Kielenkiintoista 21.12. – Onko sormisuola todella sormilla otettavaa suolaa?

Kirjoitus on Keskisuomalaisessa 21.12 Kielenkiintoista-palstalla ilmestyneen tekstin alkuperäinen ja yksityiskohtaisempi versio.

Moni lukija on ehkä miettinyt, mitä ihmeellistä ja uutta hintavissa purkeissa myytävässä sormisuolassa on. Onhan suolaa aina ennenkin osattu laittaa ruokaan sormin, kuten tuttu ilmaisu ”hyppysellinen suolaa” kertoo. Ja suolaa voi halutessaan sirotella ruokaan vaikkapa lusikalla tai veitsen kärjellä tai peräti sirottimella.
Suomessa muodikkaaksi tulleen sormisuolan historia juontaa juurensa Ranskaan. Siellä se tunnetaan nimellä fleur de sel, sananmukaisesti ”suolankukka”. Sitä kerätään joillakin Atlantin rannikon sekä Välimeren Camarguen suola-altailla, joilla merisuola saadaan perinteisellä tavalla merivettä haihduttamalla. Myös mm. Portugalissa kerätään suolankukkaa. Ranskan kuuluisin tuotantopaikka on Etelä-Bretagnessa sijaitseva Guérande ja ranskassa yleiskielessä Guéranden suolalla tarkoitetaankin usein sormisuolaa.

Ranskalaisessa termissä fleur de sel sana fleur ei viittaa konkreettisesti kukkaan tai sitä muistuttavaan kuvioon, vaan jo muinaisranskassa se tarkoitti kuvallisesti hienointa osaa jotakin, myös jonkin pinnalla olevaa ylintä osaa. Suomessa (ja myös ranskassa) sanalla kerma on vastaavanlaiset merkitysvivahteet (konkreettisesti maidon pinnalla olevaa, sekä ylintä, hienointa). Termiä fleur käytettiin myös hienoista vehnäjauhoista ja siinä merkityksessä se on lainattu englantiin (flower, alun perin flour).

”Suolankukka” on ohut suolakerros, joka sopivissa olosuhteissa muodostuu suola-altaiden pinnalle auringon ja tuulen vaikutuksesta. Suolankukkaa saadaan vain kesäkuukausina ja se on kerättävä käsin erikoisilla välineillä. Nämä seikat selittävät jo osaltaan sen tavallista suolaa korkeamman hinnan.

Suolankukka sisältää runsaasti hivenaineita sekä mikroleviä. Se on myös hienojakoisempaa kuin tavallinen suola, jolloin se leviää tasaisemmin ruokaan. Sen takia sitä käytetään lähinnä valmiin ruoan suolaamiseen ja saatetaan levittää ruoan päälle sormin, koska pienet kiteet voidaan murskata sormella vapauttaen viimeisetkin aromit, ja suolaa voidaan sirotella tarkemmin. Monet ranskalaiset käyttävät kuitenkin sirotinta. Kulinaristien mielestä suolankukka tuo joidenkin ruokien makua esille erityisen hienostuneesti. Jokainen sormisuolaa käyttänyt päättäköön mahdollisten makuelämystensä perusteella, onko asiassa perää vai ei.

Fleur de sel on siis eräänlainen suola-aateli, jota käytetään lähinnä ruokailun yhteydessä. Koska sitä on kallista tuottaa ja sen hieno aromi haihtuu ajan myötä, sitä myydään vain pienehköissä purkeissa. Suolankukka oli aikoinaan jonkinlainen ylellisyystuote, mutta purkin aitoa Guéranden suolankukkaa saa nykyään ranskalaisesta hypermarketista alle kolmen euron hintaan.

Matkalla Ranskasta Suomeen suolankukka muuttui sormisuolaksi, muun sopivamman tai tarkemman termin puuttuessa. Kuten yllä kuvatusta käy ilmi, sormisuolan olemus ei ole siinä, että se levitetään ruoan päälle sormin, vaan sen kulinarsistisissa ominaisuuksissa, arkisemmin sanottuna sen kemiallisessa koostumuksessa. Miksei sitten suomessa käytetä termiä suolankukka? Lähinnä siksi, että sanojen lainaaminen kielestä toiseen ei läheskään aina tapahdu tosiseikkojen, toisin sanoen sanan alkuperäisen merkityksen perusteella. Siitä on lukuisia esimerkkejä eri kielistä ja eri aikakausina lainattujen sanojen kohdalla. Esimerkistä käy vaikkapa peruna, joka on sukua sanalle päärynä (joka on itse lainattu latinasta ruotsin kautta). Paremman termin puutteessa ennestään tuntematon perunakasvi nimettiin 1700-luvulla päärynän mukaan.

Onko siis sormisuola todella sormilla otettava suola? Vastaus riippuu siitä, ollaanko Itämeren etelä- vai pohjoispuolella. Ranskassa vastaus olisi ei. Suomessa taas sormisuolana myydään nykyään jopa Himalajan kristallisuolaa tai muuta mineraalisuolaa. Näyttää siltä, että termi sormisuola on tullut jäädäkseen, vaikka se ei tarkalleen kuvaa alkuperäistä ”suolankukkaa” ja voi joidenkin mielestä tuntua hifistelyltä. Sinänsä sana sormisuola on kuvaava. Ehkä jotkut ihmiset kokevat todella, että suolan levittämisessä sormin on jotakin alkukantaista aitoutta tai kauneutta, joka vain korostaa makunautintoa. Sana sormisuola on myös hyvin toimiva, sillä se on huomattavasti läpinäkyvämpi kuin ”suolankukka”, jonka merkitys tai tarina eivät avaudu helposti. Eikä toimivaa uudissanaa ole syytä jälkikäteen sormeilla.

Jean-Michel Kalmbach

Kirjoittaja on dosentti ja ranskan kielen lehtori kielten laitoksella.

Sinulla on nyt mahdollisuus jakaa mieltäsi askarruttavia kysymyksiä kanssamme mm. kieleen, kielenkäyttöön, kielenoppimiseen, kielipolitiikkaan, monikielisyyteen ja monikulttuurisuuteen liittyvistä aiheista. Lähetä kysymyksesi omalla nimellä tai nimimerkillä varustettuna osoitteeseen: kielikampus@jyu.fi tai Kielikampus PL 35 (P) 40014 Jyväskylän yliopisto.

Avainsanoina ,