Englannin kurssi SPR-Kirppiksen työntekijöille: Saanko kirjoittaa, jos haluan?

Alkukeväästä kävi mielenkiintoinen kutsu: yliopisto-opiskelijoita etsittiin osallistumaan kielenopetuksen pilottiprojektiin, jossa SPR-Kirppisten henkilökuntaa koulutettiin englannin asiakaspalvelutaidoissa. Lopulta kurssia lähti rakentamaan kolme opiskelijaa, yhteyshenkilömme yliopiston puolelta, sekä SPR:n edustaja.

Projektin pohjapiirros: Reilulla kädellä

Tiesimme alun perin vain sen, että kurssi tulisi olemaan neljän tapaamisen, yhteensä kahdentoista tunnin alkeiskurssi, ja että sille osallistuisi seitsemän Suomen Punaisen Ristin Raide-projektiin osallistuvaa henkilöä osana työtään. Raide-projektissa pyritään työllistämään ihmisiä SPR-Kirppiksillä, ja samalla auttamaan heitä tulevaisuuden työnhaussa.

Kurssin suunnitteluun lähdettiin innokkaasti: jo ensimmäisessä kokouksessa linjasimme ne asiat, joita oppijoille olisi hyvä opettaa. Tiesimme, että opetusryhmä tulisi olemaan hyvin heterogeeninen. Suunnittelussa piti siis ottaa huomioon monenlaiset oppijat, joista osa ei puhunut suomea äidinkielenään. Toiveena oli suullisen kielen painottaminen ja sen harjoittaminen, joten päätimme käyttää kirjallisena materiaalina vain vihkoa, jonka suunnittelimme kurssia varten. Tämä ensimmäinen tapaaminen oli kurssin onnistumisen kannalta todella tärkeä, koska koko kurssin peruslinjat ja kantavat ideat tulivat tämän kokouksen aikana. Myös vierailu SPR:n opetustiloissa ennen kurssin alkua auttoi meitä suunnittelemaan kurssista toimivan kokonaisuuden.

Ensimmäisen tapaamisen jälkeen kurssin suunnitteluvastuu oli meillä opiskelijoilla. Yhteisten kokoontumisten aikana suunnittelimme, väittelimme ja jaoimme tehtäviä kolmestaan. Olimme opettajina täysin erilaisia ja taustamme olivat erilaiset, mutta kykenimme yhdistämään voimamme suunnittelutyössä siten, että lopputulos oli parempi kuin meistä yksikään olisi yksinään voinut tehdä. Yksi suurimmista suunnitteluvaiheen töistämme oli paitsi tuntisuunnitelmien tekeminen myös opetusvihkosen rakentaminen. Tämän vihkon työstäminen vei meiltä kaikilta paljon aikaa, mutta lopputulos oli mielestämme onnistunut.

Työn määrä kehitysvaiheessa yllätti meidät: jouduimme miettimään tarkoin, mihin resurssimme suuntaisimme. Keskityimme erilaisten tehtävämuotojen kehittelyyn, vihkosen käytettävyyteen ja monipuolisiin tuntisuunnitelmiin. Nämä ratkaisut osoittautuivat onnistuineiksi ja kantoivat läpi koko kurssin.

Kurssin rakennuspalikat: Dubloilua

Tekemästämme alkukyselystä kävi ilmi, että ryhmä tosiaankin oli monitasoinen ja heterogeeninen, eikä kaavamainen kielenopiskelu ollut kenenkään toivelistalla. Siksi päätimme käyttää mahdollisimman paljon erilaisia aktiivisia kieliharjoituksia: leikkejä, pelejä ja oikean elämän tilanteita. Näihin liittyvää sanastoa ja keskusteluesimerkkejä laitoimme myös edellämainittuun kurssivihkoon.

Pyysimme kurssia varten SPR-Kirppikseltä muutamia esineitä ja vaatetavaroita, ja tämä osoittautui erittäin hyväksi ajatukseksi. Tavarat ja niiden hypistely, niiden nimien lausuminen ja niiden käyttäminen oikean kaltaisissa tilanteissa oli oivallinen harjoitusmuoto. Voimme lämpimästi suositella vastaavien harjoitusten käyttämistä jatkossakin. Niinkin yksinkertainen asia kuin esineen kierrättäminen ringissä siten, että kaikki sanoivat vuorollaan esineen nimen, tuntui auttavaan vaikeiden sanojen omaksumisessa. Tuskin kukaan ryhmäläisistä lausuu enää sanan veitsi ”knaif”, vaan kaikilla äänne /k/ putoaa nyt sanasta oikeaoppisesti pois!

Näiden tavaroiden varjolla pääsimme myös tositoimiin: Meillä oli todella hauskaa erilaisten pantomiimien ja esittämisen kanssa. Eräässä tehtävässä puettiin lattiaan teipattua ”Johannaa”, jolta paloi tulipalossa kaikki, ja joka tuli ostamaan kirppikseltä ”tärkeimmät vaatteet”. Lisäksi naurua aiheutti ”Onko teillä esinettä X?” -tehtävä, jossa piti keksiä mahdollisimman hauska asia, jota Kirppiksellä oli aiemmin, mutta joka juuri myytiin loppuun. Tarkoitus oli saada pari nauramaan ja pysyä itse vakavana. Vaaleanpunaisia elefantteja, keltaisia kissoja ja konekivääreitä oli myyty loppuun urakalla. Samalla mennyt aikamuoto tuli puolivahingossa opittua. Kurssin huipensi harjoitus, jossa me ohjaajat esitimme harvinaisen hankalia asiakkaita. Se oli menestys: kurssilaiset pärjäsivät mainiosti yhteisvoimin englanniksi myös yllättävissä tilanteissa.

Ryhmän opiskeluinnokkuus ja halukkuus heittäytyä ja nauraa yhdessä tuntuivat edistävän oppimista. Oppilaat uskalsivat osallistua myös ryhmäaktiviteetteihin: kaikki olivat ryhmän jäseniä, eikä ketään jätetty yksin. Monessa tehtävässä oli mukana tekemämme vihkonen, ja sitä oppilaat käyttivät innokkaasti. Vihkosta luettiin sanoja ääneen, sinne lisättiin unohtuneita sanoja sekä ohjatusti että omin avuin, ja muutamat oppilaat alleviivasivat tärkeitä fraaseja ja piirsivät selkeyttäviä kuvia. Kurssin jälkeen vihkosta otettiin muutamia kopioita muille SPR-Kirppiksille.

Erilaisuuden vaikeus: Haasteita ja toipumisia

Kurssi oli varsin antoisa myös meille opettajille. Oppilaiden onnistumisen kokemukset välittyivät aitoina, ja koska olimme valmistautuneet hyvin, meille jäi kurssista hyvä fiilis. Haasteitakin toki oli. Jo suunnitteluvaiheessa tiesimme olevamme erilaisia ja keskittyvämme opettajina eri asioihin. Yhdellä meistä ei ollut vielä juurikaan opetuskokemusta, mikä aiheutti hänelle lievää epävarmuutta. Näiden erojen yhteen sovitteleminen oli ryhmätasolla haaste, mutta projektitasolla se mielestämme toi opetustilanteisiin ja suunnitteluun monia positiivisia seikkoja: opetusmetodit olivat takuuvarmasti vaihtelevia, jokainen osaamistaso tuli huomioitua. Lisäksi oppilaat huomasivat, että opettajiakin on monenlaisia ja monentasoisia.

Ensimmäisenä päivänä huomasimme, että kaksi heikompaa oppilasta viihtyivät keskenään ja pyrkivät auttamaan toisiaan. Meidän ohjaajien antama tuki tuntui rohkaisevan heitä, ja loppupäivästä molemmat uskalsivat jo yrittää englanniksi juttelua. He sanoivatkin päivän päätteeksi, että oli tosi kiva yrittää ymmärtää meidän ohjaajien englantia ”ihan kuin aidossa tilanteessa”, mutta totesivat, että suomenkielinen varmistus tehtävän ymmärtämisestä oli tarpeen. Nämä kaksi vaativat muutenkin eriyttämistä. Tehtävä, jossa annettiin sovellettavat esimerkkilauseet fläppitaululla, oli heille hiukan liian vaativa. Asia ratkaistiin siten, että he kirjoittivat lauseet ylös ja ymmärsivät ne, ja jatkoivat tämän vaiheen jälkeen suullisilla harjoituksilla. Seuraavalla kerralla muistamme varmasti varautua eriyttämiseen vielä paremmin kuin nyt, esimerkiksi kääntämällä lauseet heikommille etukäteen paperilla.

Onnistumisia: Hei me osataan!

Kurssin tarkoitus oli rohkaista kaikkia yrittämään sekä ymmärtämistä että puhumista. Siinä koemme onnistuneemme. Koska olimme jo suunnitteluvaiheessa varanneet ryhmälle monenlaisia tehtäviä, tekemistä riitti ja kaikki tuntuivat viihtyvän. Jälkikäteen totesimme, että olimme valinneet hyviä harjoitusmuotoja ja keksineet niitä riittävän monipuolisesti. Toistimme sanastoa monessa eri tehtävässä, jotta se jäisi paremmin mieleen. Monimuotoisista oppimistavoista erityisesti mieleen jäivät ne asiat, joita oppilaat olivat alun perin alkukyselyllä vastustaneet: yksi ei halunnut laulaa, toinen ei halunnut opetusta englanniksi. Loppujen lopuksi oppilaat kuitenkin osallistuivat innokkaasti ja iloisella mielellä kaikkiin harjoituksiin, eikä kukaan ollut kokenut tilanteita noloiksi. Se oli meille ohjaajille palkitsevaa. Palautteen mukaan myös edistyneemmät oppilaat kokivat saaneensa varmuutta puhumiseen ja halusivat jatkokurssille. Kaikki oppilaat kokivat saaneensa kurssilta oppimisen kokemuksia, rohkeutta ja reippautta. Lisäksi moni koki saaneensa sysäyksen kohti tulevaisuuden opiskeluja ja oppimisen iloa. Sehän se on tärkeintä!

Jälkipyykki: Mitä opimme?

Meillä on takana opettavainen projekti, jossa töitä riitti joka sormelle ja välillä varpaillekin, mutta joka onnistui todella hienosti. Lopulta meidän yhteinen mielipiteemme on ollut se, että tämä on ollut hieno kokemus, meillä on ollut varaa pitää hauskaa ja olemme nauttineet olostamme.

Tulevienkin ryhmien kannattaa varata reilusti aikaa ja nähdä vaivaa suunnitteluvaihetta varten: jokainen minuutti, jonka ohjaajat viettävät etukäteen pohtien mitä haluavat opettaa ja miksi, on monta minuuttia lisää luontevaa ja miellyttävää opetusta. Meistä oli ilahduttavaa nähdä toistemme erilaiset työtavat ja kuunnella toistemme ajatuksia, ja sen jälkeen rakentaa näistä osasista toimiva kokonaisuus. Stressinpoikasista huolimatta tämänkaltainen projekti auttaa meitä opettajanalkuja selviytymään suuristakin tehtävistä ja toimimaan ryhmässä. Totesimme, että tämänkaltaisella kurssilla toiminnallinen ja innostava ote opetukseen on elinehto onnistuneelle kokonaisuudelle.

Oli palkitsevaa huomata, että meistä jokaisella oli suuri varanto erilaisia opetusmetodeja ja ideoita, joista ammentaa tulevalla urallamme. Yksin olisimme jokainen olleet oman mielikuvituksemme vankeja, mutta koska meitä oli kolme, viemme varmasti jokainen mukanamme tästä kurssista enemmän kuin siihen lapoimme. Kuten yksi meistä niin osuvasti totesi: “ideoiden saaminen suoraan joltain toiselta ihmiseltä on paljon antoisampaa”.

Tämä kurssi oli erittäin piristävä paketti yliopiston teoreettisesti painottuneiden kurssien lomassa, ja siitä syystä suosittelemme sitä kaikille! Onnea siis tuleville kurssittajille, edessänne on antoisa ja mielenkiintoinen projekti!

Kaisa Hirvonen, Juho Leinonen ja Noora Vesterinen

Avainsanoina , ,